911

Uutiset

Alumni Juulia Suvilehto tutkii sosiaalista käyttäytymistä ja koskemista korona-aikana

Tutkimus on yhteispohjoismainen, ja kyselyyn voi edelleen osallistua. Suvilehto tutkii myös nuorten sosiaalista yksinäisyyttä. Naistenpäivänä Suvilehto haluaa kiittää mahtavia naispuolisia roolimalleja ja kiinnittää huomiota siihen, että yleisesti ottaen naiset pitävät huolta yhteisöjen hyvinvoinnista.
Juulia Suvilehto. Photo: Aleksandre Asatiani.
Kuva: Aleksandre Asatiani.

Aallon alumni, Linköpingin yliopiston tutkijatohtori Juulia Suvilehto tutkii koronan vaikutusta kosketuskäyttäytymiseen ja kosketuksen tulkitsemiseen yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa, jossa on mukana suomalaisia, ruotsalaisia, tanskalaisia ja norjalaisia tutkijoita.

”Hallitusten asettamat koronarajoitukset voivat vaikuttaa sosiaalisiin päätöksiin. Toisaalta kaikkein lähimmissä suhteissa sosiaalinen kosketus ei varmaankaan tule muuttumaan.”

Sosiaalinen kosketus on luonteva ja tärkeä tapa kommunikoida. Se on meissä mukana oleva evolutiivisesti kehittynyt kommunikoinnin muoto. Vauvoille se taas on ensimmäinen kommunikoinnin muoto.

”Kättely sen sijaan on kulttuurinen normi, joka ei ole mitenkään rakastettu kommunikaation muoto. Ihmiset haluaisivat enemmän halauksia kättelyn sijaan. Minua ei henkilökohtaisesti haittaisi, jos kättely korvattaisiin jollain muulla, esimerkiksi kyynärpäätervehdyksellä.”.

Kättelyn ja kosketuksen kohtalo riippuukin koronaepidemian ja rajoitusten kestosta.

Koronakyselyyn voi edelleen osallistua .

Halaamisesta ja sosiaalisesta yksinäisyydestä

Suvilehtoa kiinnostaa myös yleisemmällä tasolla, miksi eri ihmiset kokevat sosiaalisen kosketuksen eri tavoin.

”Haluan selvittää, johtuuko kosketuksen kokemus persoonallisuudesta, fysiologisista ominaisuuksista tai esimerkiksi yksilöhistoriasta. Jotkut ovat esimerkiksi hali-ihmisiä kun taas toiset eivät koe kosketetuksi tulemista yhtään miellyttävänä.”

Toisessa uudessa hankkeessaan Suvilehto, miten voisi paremmin ymmärtää nuorten aikuisten yksinäisyyttä. Alle 25-vuotiaat ovat tutkimusten mukaan kaikkein yksinäisimpiä tai suunnilleen yhtä yksinäisiä kuin yli 70-vuotiaat.

”Kun opiskelija aloittaa yliopistossa, on usein kyseessä uusi paikkakunta ja nuori muuttaa samalla pois kotoa. Hän ei myöskään pidä enää niin paljon yhteyttä lukiokavereihin. Tässä uudelleenorganisoitumisen ja sosiaalisten suhteiden uudelleen luomisen vaiheessa joistakin tulee yksinäisiä ja toisista ei. Toiset sopeutuvat helposti ja toisille se on vaikeaa.”

Suvilehto haluaa selvittää, millaiset tekijät vaikuttavat nuorten riskiin päätyä yksinäisiksi ja voidaanko tähän ulkopuolelta vaikuttaa. Projektissa hyödynnetään Aallon professori Jari Saramäen tutkimusryhmän osaamista siitä, miten matkapuhelimella kerättyä dataa voidaan käyttää kuvaamaan ja ymmärtämään reaalimaailmassa tapahtuvaa sosiaalista käytöstä.

Rahkeita ja roolimalleja

Suvilehto on valmistunut Aallosta bioinformaatioteknologian kandidaatti- ja maisteriohjelmasta vuonna 2014. Väitöskirjansa hän teki sosiaalisesta kosketuksesta Aallon neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselle. Opiskelujensa aikana Suvilehto oli useissa hallinnollisissa tehtävissä Inkubiossa, Bioinformaatioteknologian killassa. Hän oppi siellä kantamaan vastuuta.

Naistenpäivänä Suvilehto haluaa kiittää mahtavia naispuolisia roolimalleja, kuten akateemikko Riitta Haria ja Zürichin yliopiston professoria Anna-Liisa Lainetta.

”Keskimäärin olemme kaikki vain tutkijoita, emme nais- tai miestutkijoita. Tosin koronavuoden aikana on tullut selväksi, että hoivavastuun vuoksi naisia tulisi tukea enemmän. Naiset myös keskimäärin tekevät enemmän työtä sen eteen, että työyhteisöllä menee kokonaisuudessaan hyvin, kun taas miehet keskittyvät enemmän yksilösuoritukseen. Kuitenkin yliopistoissa on ollut tapana palkita vain näistä yksilösuoritteista. Olisi hyvä huomata, että naiset pitävät huolta sosiaalisista rakenteista ja työyhteisön hyvinvoinnista.”

äپٴDz:

Juulia Suvilehto
Tutkijatohtori
Linköpingin yliopisto
juulia.suvilehto@liu.se

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.