911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Alumni Juho Kuosmanen nappasi palkinnon Cannesissa

Kuosmasen ohjaama elokuva Hymyilevä mies voitti Un Certain Regard -kilpasarjan pääpalkinnon Cannesin festivaalilla.

Hymyilevä mies sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla viime torstaina, ja kisasi sarjan palkinnoista 17 muun elokuvan kanssa. Palkinnon luovutti Kuosmaselle palkintojenjakotilaisuudessa lauantai-iltana Un Certain Regard -tuomariston puheenjohtaja, sveitsiläinen näyttelijä Marthe Keller.

Hymyilevä mies on tositapahtumien innoittama elokuva Olli Mäestä, joka otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1962. Mäki hävisi ottelun tyrmäyksellä jo toisessa erässä 23 000 katsojan edessä – silti päivä oli Mäen mukaan hänen elämänsä onnellisin päivä.

Mustavalkoisen elokuvan on kuvannut J-P Passi ja käsikirjoittanut Kuosmasen kanssa Mikko Myllylahti.

Kuosmasen Hymyilevä mies nähdään Suomen elokuvateattereissa syksyllä 2016.

Jo toinen voitto Cannesista

Juho Kuosmasen ohjaama fiktioelokuva Taulukauppiaat voitti vuonna 2010 Cannesin opiskelijaelokuvien Cinéfondation-kilpailusarjan pääpalkinnon. Kuosmasen Taulukauppiaat oli hänen opinnäytetyönsä Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitokselle.

Kuosmasen vuonna 2007 ohjaama Kestomerkitsijät-lyhytelokuva sijoittui kolmanneksi Cinéfondationissa vuonna 2008.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.