911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Äänien luomista ja riman nostamista - haastattelussa äänisuunnittelija Iivo Korhonen

Arkiset äänet tukevat henkilöhahmojen persoonallisuutta, ja näitä ääniä luo Iivo Korhonen. Hän kannustaa kaikkia suuriin unelmiin, sillä ne voivat muuttua todeksi.
A man in a soundproof studio waving an object to create sound
Iivo Korhonen luo foley-ääniä. Kuva: Mortti Saarnia

Iivo Korhonen opiskelee viimeistä vuottaan elokuvaäänitystä ja -äänisuunnittelua Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella. Hänellä on pitänyt kiirettä useiden eri projektien parissa, kuten Aarre-lyhytelokuvan (ohjaajana Johanna Vapaavuori) sekä oman esikoisohjauksensa Magic Muscle Moments kanssa.

Mikä on foley-ääni?

Foley-ääni tarkoittaa henkilöhahmojen askelten, vaatteiden sekä elokuvassa näkyvien esineiden äänien luomista. Käytännössä koko elokuvassa kuultava äänimaailma on valtaosin uudelleen luotu, puhetta lukuunottamatta. Työstämällä ääniä jälkikäteen voimme kertoa varsin arkisten ja itsestään selviltä tuntuvien äänien kautta paljon henkilöhahmojen mielentilasta ja persoonallisuudesta. Onko askel laahustava vai kiireinen, ovatko esineet ehjiä vai kituvan kuuloisia, kuulostaako tila kolkolta vai kotoisalta? Hahmon persoonallisuus ikään kuin vuotaa ympäröiviin esineisiin ja tiloihin.

Mikä opinnoissasi on parasta?

Parasta antia opinnoissani on intohimoisiin ihmisiin tutustuminen, itsensä etsiminen sekä tekninen osaaminen yhdistettynä taiteelliseen ja luovaan ajatteluun. Minun kokemukseni mukaan ELO:lla opetetaan luovuuden ja tekniikan yhteistyötä mainiossa suhteessa. Tekniikka toimii peruskivenä osaamiselle, mutta tämän päälle annetaan tila, jossa on mahdollista kokeilla, oivaltaa ja luoda taiteellista sisältöä vapaasti. Tähän kannustavat sekä opettajat että opiskelijatoverit. Toivon että yhä useampi opiskelija uskaltaisi opintojensa aikana toteuttaa omia intohimoprojektejaan, ilman varsinaista tulosvastuuta. Näissä projekteissa lopputulos on usein jotain osiensa summaa suurempaa, ja taiteilijat todella löytävät oman ammatti-identiteettinsä ja kasvavat tekijöinä.

Hakeudun tietoisesti hyvin erilaisten tuotantojen pariin, sillä toimenkuvan vaihdellessa löydän aina itsestäni jotain uutta kehitettävää.

Iivo Korhonen

Mitä työstät tällä hetkellä?

Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt aktiivisesti äänipuolen töitä dokumenttien, fiktioiden ja kaupallisten tuotantojen parissa. Dokumenteista viimeisin oli okkultistibändi Mana Manan Jouni Mömmön legendan jäljittämistä. Tällä hetkellä olen mukana tekemässä Teemu Nikin Sekasin-sarjan uutta tuotantokautta. Tämän jälkeen jatkamme MA-dokumenttimme Kaamoksen Valossa (ohjaajana Niko Väistö) kuvaamista Lapissa, eräolosuhteissa päähenkilön ja rekikoirien kanssa. Hakeudun tietoisesti hyvin erilaisten tuotantojen pariin, sillä toimenkuvan vaihdellessa löydän aina itsestäni jotain uutta kehitettävää.

Mikä olisi unelmatyösi?

Tavallaan unelmani eivät ole pysyneet todellisuuden perässä. Löydän itseni jatkuvasti tekemästä töitä ihailemieni ohjaajien, näyttelijöiden ja muiden tekijöiden parista. Päätin tietoisesti sanoa opiskeluaikanani lähes kaikelle minua kiinnostavalle kyllä. Tämä on poikinut töitä, kontakteja ja ammatillista menestystä, jopa yli varsinaisen ammattini tai pääaineeni, kuten tänä vuonna Tampereen elokuvajuhlille valitun ensimmäisen lyhytelokuvani kanssa kävi. 
 

Iivo Korhosen vinkit opiskelijoille:
 

  1. Hakeudu sinua inspiroivien ihmisten pariin. Jos ympäröit itsesi ihmisillä, jotka ovat hieman pidemmällä, hieman menestyneempiä, hieman luovempia, opit heiltä kaiken. 
  2. Jokainen Aaltoon valittu opiskelija on päässyt kouluun syystä. Sinun tulisi pyrkiä näkemään itsessäsi sama potentiaali, jonka valitsijat näkivät aikanaan sinussa. 
  3. Nosta aina omaa rimaasi kun saavutat jotain. Kouluun pääsy on monelle korkein tavoite, mutta tosiasiassa se on vasta matkan alku. Minne toivoisit oman matkasi johtavan?
  4. Pyydä neuvoja, kysy ihmisiä mukaan projekteihisi, innostu! Kaikki rakastavat innostuneita ihmisiä, ja aivan taatusti myös sinua, jos vain uskallat olla aktiivinen.

Iivo Korhosen esikoisohjaus Magic Muscle Moments on valittu Tampereen elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailuun. Hän on myös elokuvan äänisuunnittelija.

Video: Mortti Saarnia

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.