911±¬ÁÏÍø

Uutiset

AaltoSDG-mobiilisovellus sulkeutuu vuoden 2021 lopussa

AaltoSDG-mobiilisovellus loppuu - toivomme käyttäjiltä palautetta ja ideoita uusia avauksia varten!

Aalto SDG-mobiilisovelluksen harkittu alasajo on päätetty tehdä vuoden 2021 loppuun mennessä, sillä sovellus ei enää tavoita ja aktivoi yhteisöämme ja kumppaneitamme toivomallamme tavalla, viestinnän jäädessä sovelluksessa pääasiassa yksisuuntaiseksi.

Kunnianhimoinen tavoitteemme on kehittää uusia yhteistyön tapoja opiskelijoiden, opettajien, tutkijoiden ja kumppaniemme kanssa - niin Aalto-yhteisössä, kuin sen ulkopuolellakin. Tieteen, taiteen, teknologian ja talouden osaamista yhdistämällä voimme löytää radikaalisti uudenlaisia ratkaisuja, joita tarvitsemme kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.

Aalto SDG-mobiilisovellus julkaistiin tammikuussa 2020 ja sen tavoitteena oli inspiroida Aalto-yliopiston opiskelijoita, työntekijöitä ja kumppaneita tekemään kestävämpiä valintoja arjessaan. Lisäksi sovelluksen tarkoituksena oli esitellä Aallon tutkimusta, taidetta, opetusta ja tapahtumia – ratkaisuja, jotka tukevat kansainvälistä työtä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja niiden yhteyttä YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG).

Haluamme kiittää AaltoSDG-yhteisöämme ja tiedämme, että yhteistyömme kestävän tulevaisuuden puolesta jatkuu, vaikka yksittäinen projekti päättyykin.

Kuulemme mielellämme palautetta siitä, miten haluaisit jatkossa osallistua ja/tai kuulla Aallon kestävyystyöstä. Voit jakaa ajatuksiasi vastaamalla seuraavaan kyselyyn

Kysely on anonyymi ja siihen vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Kysely on avoinna 11.10-31.12.2021.

Vastaa kyselyyn

AaltoSDG-mobiilisovellusta voi käyttää vielä vuoden 2021 loppuun saakka.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.