911±¬ÁÏÍø

Uutiset

AaltoCell™- konseptille menestystä kansainvälisessä kilpailussa

Biojalostamohankkeen kehitystyössä on sovellettu uusimpia innovaatioita biotalouden alalta.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi kansainvälisen biojalostamokilpailun tulokset 24.2.2015. Kilpailussa sijoittui jaetulle toiselle sijalle Kemijärvelle kaavailtu biojalostamohanke, joka on saanut lehdistössä jo paljon julkisuutta. Palkitussa konseptissa yhdistyy uudella tavalla puunkäyttö uusiin biomateriaaleihin ja biokemikaaleihin, joille on olemassa globaalit markkinat.

Biojalostamohankkeen kehitystyössä on sovellettu Aalto-yliopiston ja Suomen ulkopuolelta tulevien yritysten uusimpia innovaatioita biotalouden alalta.

Kuvassa professori Olli Dahl.

Aalto-yliopiston osalta biojalostamo hankkeessa on mukana professori Olli Dahlin tutkimusryhmän kehittämä AaltoCellâ„¢- konsepti ja siitä saatavat tuotteet. AaltoCellâ„¢- konseptin osalta IPR oikeudet kuuluvat Aalto-yliopistolle. Hankkeen rahoitusneuvottelut, johon osallistuvat Kemijärvi-konsortion vetäjänä Suomen Metsäkeskus, Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet ja institutionaaliset rahoittajat, alkavat huhti- toukokuussa 2015.

Valokuva: Aalto-yliopisto, Anni Hanén

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.