Aalto-yliopiston opiskelijan idean pohjalta syntyivät Suomen olympiajoukkueen asut Tokion kisoihin
Suomen olympiajoukkueen urheilijoiden asut Tokion kisoihin 2021 ovat syntyneet yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Luhta Sportswear Company järjesti malliston idean löytämiseksi kilpailun, ja voittaja pääsi työstämään mallistoa yhteistyössä Luhdan kansainvälisesti tunnetun tuotemerkin Icepeakin asiantuntijoiden kanssa.
”Me Aallossa pyrimme ruokkimaan opiskelijoidemme itsenäistä kykyä luoda omaa näkemystä ja omaperäistä visuaalisuutta. Luhta tunnisti tämän ja vei rohkeasti nuoren opiskelijan näkemystä eteenpäin toteutukseen. Tämä on hieno tapa tehdä uudenlaista yhteistyötä alan nuorten lupausten kanssa”, sanoo Aalto-yliopiston muotisuunnittelun professori Pirjo Hirvonen.
”Luhta on yksi Suomen suurimpia vaatesuunnittelijoiden työllistäjiä, ja vuorovaikutus alan koulujen kanssa on ollut meille aina tärkeää. Tokion kisojen tilanne oli pitkään epävarma, joten olemme todella innoissamme siitä, että pääsemme kuin pääsemmekin tuomaan tämän yhteistyön tuloksen kaiken urheilukansan nähtäville”, sanoo Icepeakin Brand manager Katja Laurema.
Luhta toimittaa kaikki Suomen olympiajoukkueen urheilijoiden asut edustuskäyttöön, vapaa-ajalle, harjoitteluun ja lämmittelyyn itse urheilusuorituksen ulkopuolella. Ulkoasultaan hillityn pelkistetty mallisto edustaa suomalaisen designmaailman tyylikkyyttä yhdistettynä toiminnallisuuteen. Olennaista on myös yhteensopivuus japanilaisen estetiikkamaailman kanssa.
”Asujen suunnittelussa on otettu aidosti huomioon kansainvälisen huippu-urheilun vaatimukset sekä Tokiossa vallitsevat erityisolosuhteet. Kisamallisto on syntynyt ajan hermolla ja urheilijan pulssilla”, sanoo Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön varajohtaja ja kisatiimin päällikkö Leena Paavolainen.
”Se, millaista asua urheilija päällään kantaa, vaikuttaa myös siihen, mitä asun alla tuntee ja kokee. Kisavaatteet edustavat koko Suomen joukkueen ilmettä, ja jokainen urheilija vetää asut päälleen suurella ylpeydellä”, Paavolainen toteaa.
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.