911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopiston meritekniikka ylsi 22. sijalle maailmanlaajuisesti

Aalto-yliopisto sijoittui jälleen korkealle maailman yliopistoja vertailevan ShanghaiRankingin alakohtaisissa arvioinneissa.
Kuva jossa teksti ShanghaiRanking Global Ranking of Academic Subjects 2024

Aalto-yliopisto menestyi jälleen erinomaisesti maailman yliopistoja vertailevan arvostetun ShanghaiRankingin alakohtaisissa listauksissa. Vertailussa Aalto-yliopiston meritekniikka sjoittui 22. sijalle maailmassa. Kaikkiaan seitsemän Aalto-yliopiston alaa ylsi sadan parhaan joukkoon.  Nämä alat olivat meritekniikka, liiketaloustiede, tietoliikennetekniikka, yhdyskuntatekniikka, kaivos- ja mineraalitekniikka, kirjastotiede ja informaatiotutkimus sekä sähkötekniikka.

ShanghaiRanking on tieteenalakohtainen maailmanlaajuinen vertailu, jota on julkaistu vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta, kansainvälistä yhteistyötä sekä akateemisia tunnustuksia ja johtotehtäviä. Tänä vuonna vertailussa oli mukana 1 900 yliopistoa 96 maasta tai alueelta. Vertailtavia tieteenaloja oli yhteensä 55. Aalto-yliopistolle tärkeät taiteet ja suunnittelu eivät olleet mukana vertailussa.

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja...

Read more
911±¬ÁÏÍø students enjoying sunny weather
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa