911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin ohjelma kymmenen parhaan joukossa

Viisi opiskelijahanketta valittiin edustamaan Aaltoa Barcelonan maisema-arkkitehtuurin biennaalissa.
maisema_arkkitehtuuri_kuvituskuva

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun maisema-arkkitehtuurin ohjelma on valittu 25.-29. syyskuuta järjestettävän Barcelonan maisemasuunnittelun 2018 biennaalin finaaliin. Yli 80 hakijan joukosta ympäri maailmaa mukaan hyväksyttiin vain kymmenen yliopistoa.

"Kolme tekijää erottavat Aallon ohjelman muiden yliopistojen maisema-arkkitehtuuriohjelmista", kertoo maisemasuunnittelun professori Juanjo Galan-Vivas. "Ensinnäkin, opiskelijoidemme työt tuovat esiin ja tutkivat keskisuurten ja suurten mittakaavojen maisemasuunnittelun potentiaalia: alueita, kaupunkeja ja piirejä. Toiseksi, niissä yhdistyvät tieteellinen ja taiteellinen lähestymistapa, mikä on harvinaista. Kolmanneksi Aalto-yliopisto antaa opiskelijoilleen paljon vapautta tutkia aiheita oman kiinnostuksensa lähtökohdista. "

Barcelonan maisema-arkkitehtuurin biennaali viettää 10-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Se käynnistyi tapahtumana, jossa esiteltiin ja palkittiin ammattilaisten viimeisen kahden vuoden aikana tuottamia, merkittävimpiä maisema-arkkitehtuurin hankkeita. Sittemmin biennaaliin on perustettu erityinen osio ja palkinto parhaalle maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmalle tai koululle.

Biennaali on alusta saakka ollut yksi suurimmista merkittävistä maisema-arkkitehtuurin kansainvälisistä tapahtumista.

Tuomaristo antoi tunnustusta seuraaville opiskelijahankkeille:

Karelian landscapes, the evolution of Karelia (Master Course MAR-E1034: Cultural Landscapes)
°Õ±ð°ì¾±Âáä³Ù:&²Ô²ú²õ±è;Bergpob Viriyaroj (CS), Alina Boris (CS), Elina Haapaluoma (LAND), Johanna Himberg(LAND), Lotta Nylund (LAND)
Opettaja: Juanjo Galan

The Marscape Project - A study of adapatable landscape architecture on Mars (Master Thesis, Landscape Design)
°Õ±ð°ì¾±Âáä³Ù:&²Ô²ú²õ±è;Sanna Sarkama (LAND)
Opettaja: Jyrki Sinkkilä

BIOTANIEMI: A Sustainable Town made for People and Nature (Master Course MAR-E1005: Urban Biotopes)
°Õ±ð°ì¾±Âáä³Ù:&²Ô²ú²õ±è;Venessa Mok (ARCH), Titouan Joulain (LAND) & Elina Renkonen (LAND)
Opettaja: Juanjo Galan, Johan Kotze

The City of Turku as an Organism (Master Course MAR-E1025: Green Area Planning)
°Õ±ð°ì¾±Âáä³Ù:&²Ô²ú²õ±è;Minna-Mari Paija (LAND), Annaleena Puska (LAND), Elina Renkonen (LAND) ja Saki Sawada(ARCH)
Opettaja: Juanjo Galan

Landscape Characterization of the Uusimaa Region: Updating the Finnish Method (Master Course MAR-E1004: Basics of GIS)
°Õ±ð°ì¾±Âáä³Ù:&²Ô²ú²õ±è;Juhana Havas (LAND), Pihla Sillanpää (LAND)
Opettajat: Juanjo Galan, Jaakko Madetoja

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.
Havainnekuva, jossa piha, pastellisävyiset talot, puita, istutuksia ja kävelijöitä tiilipoluilla
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

SAFA:lta Wuorio-palkinto Heikki Myllyniemelle diplomityöstä, joka haastaa purkamisen normin

Diplomityö nostaa ansiokkaasti esiin olemassa olevan rakennuskannan arvon ja ilmastovastuun merkityksen.