911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto EE valittiin puhtaan siirtymän investointeja edistävien koulutusten palveluntuottajaksi

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen JOTPA:n hankintakoulutusten tavoitteena on tukea vihreän siirtymän investointien toteutumista ja aiheeseen liittyvän osaamisen kehittämistä Suomessa.
Henkilö pitelee vihreää Aalto-yliopiston sateenvarjoa lumisessa maisemassa.

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA) on valinnut 911±¬ÁÏÍø Executive Educationin (Aalto EE) tuottamaan koulutuksia puhtaan siirtymän eli vihreän siirtymän eri aihealueille.

Koulutusten tavoitteena on tukea puhtaan siirtymän investointien toteutumista ja edistää tärkeiden tietojen ja taitojen omaksumista puhtaan siirtymän projektien toteuttamisessa. Aalto EE tarjoaa yhteensä viittä tällaista koulutuskokonaisuutta. Kaikki koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.

Suomi tarvitsee vihreän siirtymän edistämiseksi laaja-alaista osaamisen kehittämistä ja osaavaa työvoimaa. Maksuttomien sekä joustavien koulutusten avulla suurella joukolla suomalaisia on mahdollisuus kehittää osaamistaan puhtaan siirtymän osa-alueilla.

Myös johtaja Hanna-Riikka Myllymäki Aalto EE:stä näkee osaamisen kehittämisen erittäin tärkeänä tekijänä puhtaan siirtymän onnistumisessa.

'Puhdas siirtymä on aikamme suurin systeeminen muutos, ja sen onnistuminen edellyttää, että jokainen organisaatio käy läpi merkittäviä muutoksia. Muutoksessa onnistuminen vaatii uudenlaista osaamista ja kyvykkyyksiä, jotka tukevat sekä ympäristötavoitteiden saavuttamista että liiketoiminnan kehittämistä kestävällä tavalla. Organisaatioiden tulee investoida työntekijöidensä osaamiseen systemaattisesti ja suunnitelmallisesti,' Myllymäki kuvaa.

Hankinnan avulla Aalto EE toteuttaa viisi erillistä koulutusta, jotka tarjoavat ajankohtaista osaamista puhtaan siirtymän keskeisillä osa-alueilla:

  • Puhtaan siirtymän ympäristömenettelyt – Ymmärrys ympäristömenettelyistä ja niiden lainsäädännöstä
  • Puhtaan siirtymän sääntely – EU- ja kansallisen sääntelyn vaikutukset liiketoimintaan ja perusperiaatteet
  • Puhtaan siirtymän investoinnit: perustiedot päätöksentekijöille – Puhtaan siirtymän vaatimukset ja päätöksenteon tekijät
  • Strateginen vuorovaikutus puhtaan siirtymän hankkeissa – Yritysvastuullisuus, sidosryhmäyhteistyö ja vuorovaikutusmenetelmät
  • Puhtaan siirtymän hankkeiden rahoitus – Eri rahoitusmahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen sekä dokumentointi

Osallistujat voivat valita koulutuksista itselleen sopivimmat kurssit omien tarpeidensa mukaan. Koulutuskokonaisuudet on suunniteltu siten, että ne voi suorittaa joustavasti oman työn ohessa. Koulutukset tarjoavat monipuolisia oppimismenetelmiä, kuten verkkoluentoja, asiantuntijapuheenvuoroja työelämän edustajilta sekä erilaisia harjoituksia ja tehtäviä, jossa osallistujat soveltavat oppimaansa käytännön tilanteisiin.

Koulutusten kohderyhmänä ovat erityisesti puhtaan siirtymän hankkeita toteuttavat yritykset, yritysten ja hallitusten jäsenet, investointipäätöksiä tekevät kuntapäättäjät, puhtaan siirtymän parissa työskentelevät konsultit sekä ympäristömenettelyjä toteuttavat julkisen sektorin organisaatiot. Maksuttomiin koulutuksiin voivat osallistua myös työvoiman ulkopuolella olevat aiheesta kiinnostuneet henkilöt.

Ensimmäiset koulutukset käynnistyvät keväällä 2025 ja . 

.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.