911

Uutiset

Aallon alumneille Helsinki Design Award -tunnustuksia

Palkittujen joukossa ovat opiskelija Mikko Latomäki sekä alumnit Yrjö Kukkapuro ja Maria Korkeila.
Helsinki Design Awards -voittajat. Kuva: Joonas Brandt

Helsinki Desig Award -gaalassa palkitaan vuosittain suomalaisia muotoilijoita ja suunnittelijoita sekä muotoiluun panostaneita yrityksiä ja yhteisöjä. Helsinki Design Weekin järjestämä palkintogaala pidettiin Helsingissä keskiviikkona 12. syyskuuta.

Gaalassa jaetaan palkintoja viidessä eri kategoriassa: Vuoden lupaus, Vuoden tuote, Elämäntyö, Kansainvälistyminen ja Juryn valinta.

Elämäntyöpalkinto myönnettiin muotoilija ja sisustusarkkitehti Yrjö Kukkapurolle. Hänet tunnetaan erityisesti läpimurtotyöstään Karuselli-tuolista vuodelta 1964. Merkittävän muotoilu-uran lisäksi tuomaristo arvostaa Kukkapuron aktiivista alalla vaikuttamista edelleen.

“Enemmän ihmisläheisyyttä työskentelyyn”

Vuoden lupaus -palkinto myönnettiin Aalto-yliopistosta vuonna 2016 valmistuneelle muotisuunnittelija Maria Korkeilalle. Palkinto jaetaan nuorelle, lupaavalle muotoilijalle, yhteisölle tai yritykselle, joka asuu tai työskentelee Suomessa. Korkeila on palkittu aiemmin muun muassa arvostetussa muotialan Hyères-kilpailussa Ranskassa 2017.

Korkeilalla on monipuolinen lähestymistapa muotiin: hän yhdistää mallistoissaan vaatesuunnittelua, tekstiilejä ja valokuvaa. Hän on viime vuosina työskennellyt muotitaloissa Italiassa, Ranskassa ja Suomessa sekä oman mallistonsa parissa.

“Haluaisin löytää ihmisläheisempiä ja inhimillisempiä tapoja työskennellä alalla, vaihtoehtoisia tapoja työskennellä eli enemmän yhteistyöhön ja demokratiaan perustuvaa - ei hierarkioita eikä egosentristä suunnittelua”, Korkeila kertoo.

Älysormus, katseluvarasto ja kansainväilstä vuorovaikutusta 

Vuoden tuote -palkinto jaetaan kestävästi tuotettavalle tuotteelle, joka on muotoilultaan ja toimivuudeltaan erityisen ansiokas. Palkinnon sai Oura-älysormus, jonka suunnittelussa on ollut mukana Aalto-yliopiston maisteriopiskelija, teollinen muotoilija Mikko Latomäki. Sormus toimii aktiivisuusrannekkeen tavoin ja edustaa tutkittua, toimivaa ja kaunista muotoilua.

Kansainvälistyminen -palkinto meni suunnittelijoiden Aamu Song ja Johan Olin COM-PA-NY -muotoilutoimistolle, joka etsii ympäri maailmaa paikallisia käsityöläisiä ja valmistajia, joille se suunnittelee uusia tuotteita. Tuomaristo kiittää erityisesti muotoilutoimiston vuorovaikutteista lähestymistapaa kansainvälistymisessä.

Lisäksi Juryn valinta -palkinto myönnettiin Espoon modernin taiteen museon Bryk & Wirkkala -katseluvarasto, joka on säilytystilan, näyttelyn ja työskentelytilan yhdistelmä. Varasto perustuu Aallon alumnien, lasisuunnittelijapari Ruth Brykin ja Tapio Wirkkalan henkilökohtaisiin työskentelyarkistoihin.

Helsinki Design Awardsin tuomaristoon kuuluvat Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon toimitusjohtaja Hanna Harris, informaatiomuotoilija Juuso Koponen, Design Forum Finlandin toimitusjohtaja Petteri Kolinen, muotoilija Elina Aalto ja Helsingin kaupungin yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti. Tuomariston puheenjohtajana toimii Helsinki Design Weekin Kari Korkman. Palkintogaala on järjestetty vuodesta 2011 alkaen ja se tunnettiin aiemmin nimellä Muoto-gaala.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.