Uutisia
Lepääkö valtionhallinto kellarista löytyvien palvelimien vai Amazonin päällä? Vili Lehdonvirta tarkastelee kehitystä ajan ja pilvien yli
Tietotekniikan laitoksen professori Vili Lehdonvirta on saanut Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen. Sen suuruus on 2,5 miljoonaa euroa, ja hanke kestää viisi vuotta. Tutkimuksessaan Lehdonvirta kehittää menetelmiä, joiden avulla voidaan piirtää kartalle pilvi-imperiumien laajuus ja sijainti.
Unite! Seed Fund 2024: Aalto mukana 13 rahoitusta saaneessa hakemuksessa
Unite! Seed Fund -rahaston tavoitteena on kannustaa ja tukea opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteistyöhankkeita.
Uudenlainen menetelmä soluviljelyyn antaa tietoa syövän biomekaniikasta
Tutkijoiden kehittämän uuden teknologian avulla voidaan havainnoida solutason mekaniikkaa soluviljelmissä.
Kiia Einolan mielestä rakennusten tulisi tukea meidän kaikkien hyvinvointia
Kiia Einolan opintomatka Aalto-yliopistossa ulottuu kandiopinnoista aina väitöskirjatutkijaksi asti. Maisteriopintojen aikaiset kesätyöt herättivät Kiian kiinnostuksen talotekniikan tutkimuksesta. Hän työstää tällä hetkellä väitöskirjaansa älyrakennusten tohtoriopiskelijana yhteistyössä sähkötekniikkaan erikoistuneen yrityksen Helvarin kanssa.
Reetta Ranta: "Pyrin miettimään kaikessa sitä, miten tehdä maailmaa paremmaksi”
Alumnitarina: Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alumni Reetta Rannan mukaan kaikessa tekemisessä pitäisi olla mukana eettinen pohdinta.
Tutkimus: Terveydenhuollon laitehankinnoissa katsotaan enemmän hintalappua kuin pitkän aikavälin tuloksia
Säästöistä palkitseva bonus sai hankinta-ammattilaiset valitsemaan edullisemman laitevaihtoehdon kalliimman, hoidon kannalta lupaavamman sijaan.
Hyvinvointitunti My Hour jatkaa henkilöstön hyvinvoinnin tukena
Suurin osa hyvinvointituntia käyttäneistä kokee työhyvinvointinsa kohentuneen.
Opiskelijaprojekti auttoi ESG-suorituskyvyn huomioon ottamisessa yritysten arvonmäärityksessä
Opiskelijoiden Deloittelle kehittämässä lopullisessa mallissa keskityttiin kestävään kehitykseen liittyvien aiheiden riski- ja mahdollisuusanalyysiin.
Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomo-ohjelmaan on auki – hakuaikaa on 16.9.2024 asti
Aalto Digital Creatives -esihautomon kuudes kierros alkaa lokakuussa. Hae mukaan nyt!
Väitöstutkimus etsii luonnosta ja biotuotannon sivuvirroista väriaineita tekstiileihin
Aalto-yliopisto ja Luonnonvarakeskus kehittävät yhteistyössä biopohjaisia tekstiiliväriaineita.
Uimahallien energiankulutus voidaan pudottaa jopa kolmannekseen, kiitos uuden työkalun
Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä työkalu on tarkoitettu uusien uimahallien hanke- ja esisuunnitteluvaiheeseen sekä vanhojen uimahallien saneerausten suunnitteluun.
Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston vararehtorit: Radikaalit innovaatiot syntyvät vain, kun yliopistot kukoistavat
Julkisen vallan tehtävä on panostaa uutta luovaan tutkimukseen ilman pikavoittojen odottamista, kirjoittavat Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston innovaatioista vastaavat vararehtorit.
Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa
Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Tutkimuksen polku liiketoiminnaksi nopeutuu ja selkeytyy
Yliopiston uudistuneen toimintamallin avulla teknologiansiirto onnistuu 30 päivässä.
Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle
Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.
۳ٱٲö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä
۳ٱٲön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.
Tutkija selvitti: Pakkasen pauke syntyy pääasiassa taivaalla
Yleisen luulon vastaisesti pakkasen pauke ei olekaan peräisin esimerkiksi puista tai rakennuksista.
Break Pro -taukoliikuntaohjelmisto lisää liikettä arkeen – valikoimassa nyt uusia videoita!
Päivitetyssä versiossa paljon uusia toimintoja ja taukoliikuntavideoita.
Rakennustekniikka kutsuu yrityksiä mukaan tulevaisuuden kehitystyöhön
Jo keväiseksi perinteeksi muodostunut rakennustekniikan laitoksen järjestämä sidosryhmätapahtuma Rakennustekniikan päivä pidettiin 25.4.2024 Dipolissa Otaniemessä.
Aikamatka vuoteen 2050 – kestävän digitaalisen arjen teemaviikko levittäytyy Turkuun toukokuun lopussa
Kestävä digitaalinen arki -teemaviikolla 25.5.–2.6. Turussa pohditaan, minkälaista kestävä digitaalinen arki on, miten sitä voisi edistää ja kuvitellaan myös, miltä tulevaisuuden kestävä digitaalinen arki näyttäisi.