911

Uutiset

Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä

Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.
bakteereja ohjataan magneettikentän avulla
Kun magneettikenttä kytketään päälle, bakteerit järjestyvät aktiivisen turbulenssin tilasta selkeisiin jonoihin. Kuva: Kazusa Beppu / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston tutkijat ovat löytäneet keinon käyttää magneettikenttiä uivien bakteerien liikkeen ohjaamiseen. Tutkijat uskovat, että menetelmästä on hyötyä muun muassa tulevaisuuden materiaalikehityksessä.

Arvostetussa Communications Physics -lehdessä tutkijat sekoittivat sauvamaisia bakteereita nesteeseen, jossa on miljoonittain magneettisia nanohiukkasia. Kun tutkijat kytkivät magneetin päälle ja loivat sen avulla magneettikentän, bakteerit kääntyivät ja järjestyivät magneettikentän suuntaiseen jonoon.

“Olemme onnistuneet hallitsemaan täysin tavanomaisia Bacillus subtilis -bakteereja magneettikentän avulla. Bakteerit eivät siis itsessään ole magneettisia, kuten jotkut erittäin harvinaiset magnetotaktiset bakteerilajit”, tarkentaa apulaisprofessori Jaakko Timonen. 

Tavallisten bakteerien kääntyminen ja järjestyminen magneettikentässä johtui magneettisen nesteen kautta niihin välittyvistä voimista. Magneettikentän voimakkuus ohjasi bakteerien järjestymisen tasoa nesteessä: Kun magneetit olivat pois päältä, bakteerit uivat ympäriinsä sattumanvaraisesti. Kun tutkijat lisäsivät magneettikentän voimakkuutta, bakteerit asettuivat yhä enemmän ja enemmän linjaan. Lopulta ne uivat lähes täydellisissä riveissä.

Bakteerit aiheuttavat mikroskooppisia turbulenssin kaltaisia virtauksia

Myös bakteerien määrällä oli merkitystä sille, kuinka voimakas magneettikenttä niiden ohjailuun tarvittiin. Kun bakteerien tiheys nesteessä oli suuri, tarvittiin voimakkaampi magneettikenttä. Tämä johtuu siitä, että uivat bakteerit luovat nesteeseen turbulenssin kaltaisia virtauksia. Kun bakteereja on paljon, nämä virtaukset ovat voimakkaita ja niiden hillitsemiseksi tarvitaan myös voimakkaampi magneettikenttä. 

“Bakteerien aiheuttamia virtauksia kutsutaan aktiiviseksi turbulenssiksi, koska ne pitävät sisällään turbulenssille tyypillisiä kuvioita kuten erilaisia pyörteitä. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että bakteerien aiheuttama niin sanottu aktiivinen turbulenssi on eri asia kuin esimerkiksi lentomatkustamisesta tuttu turbulenssi”, tarkentaa Timonen.  

Monet muutkin liikkuvat organismit synnyttävät samanlaista turbulenssia. Bakteerien lisäksi tällaisia soluja ovat esimerkiksi sperma ja jotkin epiteelisolut. Ilmiö on havaittu myös eräillä biomolekyyleillä. Juurikin sen yleisyyden takia aktiivisen turbulenssin tutkiminen on erityisen kiinnostavaa.

"Aktiivinen turbulenssi on tärkeä tutkimusaihe aktiivisen aineen fysiikassa. Tutkimuksessamme käytetty nesteen ja magneettisten nanopartikkelien seos, johon bakteerit on lisätty, on erinomainen väline sen tutkimiseen. Menetelmäämme voi siis soveltaa myös moniin muihin systeemeihin kuin vain bakteerien järjestymiseen", selittää tutkijatohtori Kazusa Beppu.

Aktiivisella aineella tarkoitetaan materiaaleja, jotka koostuvat useista itsenäisesti toimivista mutta keskenään vuorovaikutuksessa olevista partikkeleista tai muista osasista. Tällaisille materiaaleille voi tulevaisuudessa löytyä sovelluksia muun muassa liikettä tuottavista biologisista moottoreista mikrorobotteihin, joita käytettäisiin lääkkeiden kuljettamiseen kehon sisällä. Näissä mikroskooppisen mittakaavan sovelluksissa oleellista on, että materiaalin osasten kollektiivista käyttäytymistä pystytään säätelemään ulkoapäin.

Jaakko Timonen

Jaakko Timonen

Professori (Associate Professor)
Teknillisen fysiikan laitos
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.