Uutisia
Euroopan tutkimusneuvoston miljoonarahoitus hydrogeelien tutkimukseen – uudenlaiset materiaalit voivat oppia sopeutumaan ja säätelemään itseään paremmin
Tulevaisuudessa Hang Zhangin vetämästä ainutlaatuisesta tutkimuksesta voi kehittyä uusia ratkaisuja niin robotiikkaan, lääketieteeseen kuin joustavaan elektroniikkaankin.
Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita merkittävistä kestävyysteoista
Dean’s Impact Award -palkinnoilla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Rekisteröidy avoimen tutkimuksen koulutuksiin – aiheina tekoäly, etiikka, datan visualisointi ja paljon muuta
Koulutustarjonnassa on paljon uusia aiheita. Rekisteröityminen syksylle 2024 on avattu.
Avarra ajatteluasi uuden tiedon äärellä Marsiossa
Mahdottoman tekijät -näyttelyt tarjoavat kiinnostavan läpileikkauksen Aalto-yliopiston tutkimukseen ja innovaatioihin.
NPHarvestin tarina: ”Yrittäjyys on minulle työkalu”
Juho Uzkurt Kaljunen perusti yrityksen väitöskirjatyönsä pohjalta, koska hän haluaa parantaa ravinteiden kiertoa jätevesistä hyötykäyttöön. NPHarvest Oy:n ensimmäinen rahoituskierros oli menestys.
Aalto-yliopisto juhlisti 15. lukuvuoden alkua
Aalto-yliopiston uusi lukuvuosi käynnistyi 3. syyskuuta. Avajaispuheissa korostettiin yhteyksiä suomalaiseen työelämään ja yhteisöllisyyttä.
Kehitä EDI/DEI-taitoja – ilmoittaudu EDIFY- MOOC-kurssille
Eurooppalainen EDIFY-EDU- projekti tarjoaa avoimen verkkokurssin (MOOC).
Ehdota Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon saajaa syyskuun loppuun mennessä
Palkinto myönnetään vuosittain tiimeille, jotka tarttuvat ainutlaatuisiin haasteisiin ja pyrkivät kestävään arvon luomiseen ja erinomaiseen toimintaan. Ehdota palkinnonsaajaa 30.9. mennessä!
Uniten siemenrahalla edistetään robotiikkaa haastavissa ympäristöissä
´Towards fleets of robust and agile mobile robots in harsh environments´ -projektia vetää apulaisprofessori Tomasz Kucner.
Lukuvuoden avajaisissa juhlittiin jälleen palkittuja aaltolaisia
Palkituissa hankkeissa korostuu vaikuttava tutkimus ja yhteistyö, Aallon omintakeinen luovuuden kulttuuri sekä yhteisöllisyys.
Tukisäätiö palkitsi ansioituneita tekijöitä Kauppakorkeakoulussa
Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö myönsi kuusi tunnustuspalkintoa.
Vararehtori Petri Suomalan tervehdys uusille opiskelijoille
Vararehtori Petri Suomala toivottaa uudet opiskelijat tervetulleeksi Aalto-yhteisöön.
Avaa ovet oppimiselle: Opintopisteyttämättömän tarjonnan lisääminen Opin.fi-palveluun
Etsimme nyt akateemisia, jotka ovat kiinnostuneita jakamaan laajemmalle yleisölle luomiaan sisältöjä tai materiaaleja Opin.fi-palvelussa! Tutustu koulutuksiin, jossa kerrotaan Opin.fi:n perusteet sekä käydään läpi opintopisteyttämättömän tarjonnan lisääminen palveluun.
Tähtitiistait tuovat tähtitieteen lähelle jokaisen arkea
Kaikille avoimessa Tähtitiistait-luentosarjassa pääset kuulemaan muun muassa levottomien mustien aukkojen tutkimuksesta, maapallon kokoisista teleskoopeista, ja mitä historiallinen 50-vuotinen aurinkotutkimus voi kertoa meistä itsestämme ja tulevaisuudestamme maapallolla. Luentosarja järjestetään syksyllä 2024 verkossa sekä paikan päällä Otaniemessä. Tervetuloa!
Teollisuus 5.0 on ihmiskeskeisyyden vallankumous – viisi asiaa, jotka meidän tulisi tietää siitä
Uudet teknologiat tekevät teollisuuden toiminnoista entistä älykkäämpiä ja joustavampia, mistä hyötyvät myös yhteiskunta ja työntekijät, sanoo väitöskirjatutkija Xinyi Tu.
Veden voima – Suomi on vesidiplomatian mahtimaa
Asiantuntijat kertovat, miten yhä paheneva veden väheneminen näkyy paitsi politiikassa, myös taloudessa.
Armaan Hooda vietti yhden päivän matematiikan professorina Aallossa
Osana TuKoKe-kilpailua (Tutki-Kokeile-Kehitä) Armaan Hooda voitti päivän professorina Aallossa. Hän vietti päivän yhdessä professori Pauliina Ilmosen ja muiden tutkijoiden kanssa Matematiikan ja systeemianalyysin laitoksella.
ABB:n yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa syvenee – ABB:stä Kauppakorkeakoulun Premium Partner
Opetusyhteistyö ABB:n fokuksessa
Pelastuskoirat harjoittelevat Otaniemen kampuksella 31.8.
Harjoituksessa Espoon Pelastuskoirayhdistyksen koirat ja ohjaajat etsivät maastosta henkilöitä.
Menestystä ELOn opiskelijaelokuville
ELOn opiskelijat ovat jälleen menestyneet sekä kansainvälisissä että kotimaisissa kilpailusarjoissa. Onnittelut!