Uutisia
Avoimen yliopiston opettajahaastattelu: kaupunkitutkija Johanna Lilius
Tekniikan tohtori Johanna Lilius työskentelee kaupunkitutkijana Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella ja opettaa myös avoimessa yliopistossa.
68 tohtoria ja viisi kunniatohtoria – katso kuvat tekniikan alan tohtoripromootiosta
Vuoden 2024 tekniikan alan juhlallinen tohtoripromootio järjestettiin pe 14.6. Dipolissa.
Neljä vinkkiä vastuullisempaan tutkijan ja tutkimuksen arviointiin
Olemme Aalto-yliopistossa sitoutuneet parantamaan tutkijan ja tutkimuksen arviointia vastuullisesti. Tavoitteenamme on tunnistaa tutkimustoiminnan monimuotoisuus ja edistää tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Aalto-yliopisto on eurooppalaisen tutkimuksen arvioinnin uudistamista ajavan koalition CoARAn (Coalition for Advancing Research Assessment) jäsen. CoARAn neljä periaatetta ohjaavat vastuullisempaan tutkijan ja tutkimuksen arviointiin ja niitä noudatetaan jatkossa myös Aallossa.
Vahva kokonaistulos: Suomen Akatemialta 27,5 miljoonaa euroa tutkimukseen
Akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 52 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on kokonaisuudessaan 27,5 miljoonaa euroa.
Kolme uutta professoria Sähkötekniikan korkeakouluun
Apulaisprofessorit Gopika Premsankar ja Johannes Arend sekä associate professori Marko Kosunen nimitettiin professorien urapolulle tammi-kesäkuun 2024 aikana.
Opiskelijaprojekti synnytti innovaation: Kengän sisäpohjat syntyvät muovin sijaan kompostoituvasta puuvaahdosta
Aalto-yliopiston opiskelijat kehittivät kestävän sisäpohjan prototyypin, joka taipuu, kestää kosteutta ja tuntuu pehmeältä ihoa vasten. Suomalainen kenkäyritys VIBAe lähtee syksyllä testaamaan materiaalia käyttäjillä.
Satu Lähteenoja: ”Kestävyysmurroksen edistämiseen tarvitaan tulevaisuusajattelua ja yhteissuunnittelua”
Minä väitän -sarjassamme Satu Lähteenoja osoittaa, että yhteissuunnitteluun perustuva murrosareena-menetelmä lisää hallinnon ja päättäjien ymmärrystä systeemisestä muutoksesta ja auttaa ajattelemaan pidemmälle tulevaisuuteen.
Hae Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa opetusyhteistyön edistämiseksi
Siemenrahalla edistetään vaihto-opintokokonaisuuksien luomista Unite-yliopistojen välillä. Allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta eurooppalaista yliopistoa.
Erasmus Staff Training: Syväsukellus yhteisohjelmiin ja hyvinvointiin yliopistossa
Yli 30 osallistujaa 17 yliopistosta kokoontui kesäkuun alussa Aalto-yliopiston kampukselle Erasmus Staff Training Days -tapahtumaan.
Automaatiosäätiöltä lahjoitus Aalto-yliopisto Juniorille
Automaatiosäätiö lahjoittaa 20 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille. Lahjoitus kohdennetaan virtuaalilasien ja robotiikan hankintaan.
Viisi asiaa, jotka johtajien on hyvä tietää tunteiden voimasta murroshetken päätöksenteossa
Tuotantotalouden laitoksen professori Timo Vuori tutkii radikaalien teknologisten- ja markkinamuutosten herättämiä voimakkaita tunteita yritysjohdossa sekä näiden vaikutusta strategiseen päätöksentekoon. Nyt hän kertoo, miten haitallinen ahdistus voidaan kääntää rakentavaksi energiaksi.
Jaa tietoa ja tapahtumia Aalto-yliopistosta elämänlaajuisille oppijoille Opin.fi:ssä
Aalto-yliopiston tarjontatietojen viemiseksi Opin.fi-palveluun tarvitaan akateemista henkilökuntaa (informaalin ja nonformaalin tarjonta).
Professori Maarit Salolainen: ”Tekstiilialan kestävyysongelmiin voidaan vastata monialaisen yhteistyön avulla”
Tekstiilisuunnittelun professori haluaa tiivistää yhteistyötä niin eri alojen tutkimuksen kuin yliopiston ja alan teollisuuden sekä jälleenmyyjien välillä, jotta muutos parempaan tapahtuu.
Aalto AI Assistant ja laaja tekoälypalveluiden opastus on julkaistu
Aalto AI Assistant, yliopistomme oma ChatGPT, on nyt julkaistu koko henkilöstön käyttöön. Vastaava palvelu on suunnitteilla myös opiskelijoille alkusyksystä 2024. Katso alta myös uusi laaja sivusto koskien Aallon sisäisiä tekoälypalveluita sekä projekteja ja pilotteja.
Unite! Seed Fund 2024: Aalto mukana 13 rahoitusta saaneessa hakemuksessa
Unite! Seed Fund -rahaston tavoitteena on kannustaa ja tukea opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteistyöhankkeita.
Murata mentoroi kansainvälisiä opiskelijoita International Talent -ohjelmassa
Aalto-yliopiston International Talent -ohjelma tuo yhteen kansainvälisiä opiskelijoita ja yrityksiä. Murata on ollut mukana vuodesta 2021 ja mentoroinut jo yli 60 opiskelijaa.
Tuore teos kertoo Aalto-yliopiston syntyprosessista
Teos "Aalto. Yliopiston synty" piirtää esiin poikkeuksellisen hallinnollis-poliittis-yhteiskunnallisen prosessin, joka johti Aalto-yliopiston syntyyn.
Kiia Einolan mielestä rakennusten tulisi tukea meidän kaikkien hyvinvointia
Kiia Einolan opintomatka Aalto-yliopistossa ulottuu kandiopinnoista aina väitöskirjatutkijaksi asti. Maisteriopintojen aikaiset kesätyöt herättivät Kiian kiinnostuksen talotekniikan tutkimuksesta. Hän työstää tällä hetkellä väitöskirjaansa älyrakennusten tohtoriopiskelijana yhteistyössä sähkötekniikkaan erikoistuneen yrityksen Helvarin kanssa.
Hallitus hyväksyi taloussuunnitelman 2025–2028 ja teki kampuskierroksen
Aalto-yliopiston hallitus kokoontui 10.–11. kesäkuuta 2024 kampuksella Otaniemessä.
Kurssipalautetyökaluun uusia ominaisuuksia kesällä 2024
Kurssipalautetyökaluun on tulossa uusia ominaisuuksia 17.6.2024. Uudet ominaisuudet sujuvoittavat työkalun käyttöä entisestään.