Uutisia alumni-toiminnasta
Vuoden alumni Kari Knuutila: Aalto-yliopistossa katsotaan pitkälle tulevaisuuteen
Teollisuudessa kestävästä kehityksestä voi tulla liiketoimintaa
Aalto-yliopiston ja HUSin yhteistyö tuo lisää innovaatioita ja uudenlaista osaamista
Tuore sopimus laajentaa Aalto-yliopiston ja HUSin pitkäaikaista yhteistyötä.
Kesäharjoittelu Suomessa: tutkimuskokemusta, työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa ja pulahduksia mereen
Kolme pariisilaista maisteriopiskelijaa vietti kesän tutkimusharjoittelijana Helsingissä.
Haluatko kokea, millaista oli anatomialuennolla vuonna 1632?
Virtuaalitodellisuussimulaatiossa voi sukeltaa Rembrandtin kuuluisaan maalaukseen ja pelinäyttelyssä ihailla opiskelijoiden, tutkijoiden ja taiteilijoiden uusimpia töitä.
Seppo Ikäheimosta Espoo Ambassador 2019
Laskentatoimen professorin mukaan vapaaehtoisesta kompensoinnista tulee konferenssien järjestäjille ja osallistujille yksi vaikuttamistapa kestävään kehitykseen.
”Jos joka kerta palvelua käyttäessäsi tunnet itsesi idiootiksi, se ei ole kovin motivoivaa”
Ihmisnäkökulmaa suunnittelussa tutkiva Sari Kujala on auttanut Konetta kehittämään hissejään ja Fiskarsia kirveitään. Nyt hän toimii varajohtajana DigiIN-hankekokonaisuudessa, jonka tavoitteena on varmistaa, etteivät sähköiset terveydenhuoltopalvelut lisää syrjäytymistä.
Suomalaistutkijoiden kehittämä syväoppimismalli tunnistaa tarkasti diabeteksen aiheuttamia silmäsairauksia
Mallista voi olla merkittävää apua diabeteksen aiheuttamien silmäsairauksien tunnistamisessa. Se voi helpottaa terveydenhuollon ammattilaisten työtä sekä laskea terveydenhuollon kustannuksia.
Björn Savén -stipendin avulla jatko-opintoihin huippuyliopistossa
Taloustieteen tohtorikoulutettava Lassi Tervonen lähtee Bostonin yliopistoon opiskelemaan, verkostoitumaan ja löytämään uusia tutkimusideoita.
Alumnisuurlähettiläs Markus Helaniemi: On tärkeää lukea paljon ja seurata maailmaa myös oman erityisalueen ulkopuolelta
”Kauppatieteellisen koulutuksen ansiosta ymmärrän asiakkaan tilanteita ja haasteita juuri yrityksen näkökulmasta ja tiedän, miten asiakasta voi parhaiten auttaa”, sanoo alumnisuurlähettiläämme Markus Helaniemi. ”Kauppatieteellisen erityisosaamisen lisäksi yleistietoa ja laajaa ymmärrystä maailmasta ja yhteiskunnasta tulisi myös korostaa.”
Media Lab alumni: Juan Carlos Vasquez
Juan Carlos Vasquez on kolumbialainen säveltäjä, äänitaiteilija ja tutkija, joka palkittiin Primus Maisterina Aalto ARTS promootiojuhlassa tänä kesänä. Hän on ollut aktiivinen jäsen Media Labissa sekä opiskelijana, tutkijana että luennoitsijana ja on saavuttanut vuosien varrella Aallossa enemmän, kuin moni uskaltaisi toivoa.
Aalto-yliopiston kvanttilaskentaan erikoistunut oheisyritys saa 11,5 miljoonan euron rahoituksen
IQM pyrkii kaupallistamaan Aalto-yliopiston ja VTT:n uraauurtavaa tutkimusta
Uudet biomateriaalit ja niiden mahdollisuudet markkinoilla kiinnostavat Yhdysvalloissa
Voidaanko biopohjaisilla materiaaleilla korvata muovia teollisessa mittakaavassa? Voiko ympäristöystävällinen tekstiilituotanto olla kannattavaa?
Arkkitehtiopiskelijat suunnittelivat puisen paviljongin Designmuseon eteen
Paviljonki on suomalais-brittiläinen moderni tulkinta teehuoneesta.
Aalto-yliopisto toteuttaa Eurooppalaiset korkeakoulut -pilotin
Euroopan komission rahoittamassa UNITE!-allianssissa on mukana seitsemän yliopistokumppania.
Sovellukset ja puettava teknologia auttavat seuraamaan mielenterveyspotilaiden unta
Tällainen teknologia voi jopa auttaa tunnistamaan mielenterveyden häiriöön liittyviä tekijöitä, osoittavat tuoreen tutkimuskatsauksen tulokset.
Aalto-yliopisto, Savonlinnan kaupunki ja Xamk tiivistävät yhteistyötään
Tavoitteena uusien biotalousinnovaatioiden vauhdittaminen.
Vastavalmistuneet kutsuttiin juhlimaan saavutustaan ja tutustumaan Kauppakorkeakoulun alumniyhteisöön
Kolmatta kertaa järjestetty Masters’ Gala kutsui Kauppakorkeakoulun tuoreet maisterit juhlistamaan valmistumistaan.
Teemu Leinonen valittu Cumulus-järjestön hallitukseen
Teemu Leinonen valittu Cumulus-järjestön hallitukseen
Aallon alumnit kehittivät ratkaisun kuluttajan hiilijalanjäljen pienentämiseen
Päivittäistavaroiden pakkausten värikoodaus helpottaisi kierrättämistä. Puhtaampi ja tasalaatuinen kierrätysjae parantaisi myös jätteen uudelleenkäyttömahdollisuuksia.