911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Alumni Li Xu: Vaihto-opiskelujakso vaikutti myöhemmin vahvasti rekrytoimiseeni nykyiseen työtehtävääni

Li Xu hakeutui opiskelemaan Aalto-yliopistoon vuonna 2011 osittain sen hetkisen työtehtävän vaatimuksesta. Opinnot Kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelujohtamisen maisteriohjelmassa tukivat häntä työssä, mutta auttoivat häntä myös etenemään urallaan unelmien työtehtävään Valiolla Kiinassa.
School of Business alumni Li Xu on her motorbike in China.

Kuka olet? Mitä ja milloin opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Olen Li Xu, kotoisin alun perin Shanghaista, Kiinasta. Saavuin Suomeen 2005 ja suoritin Suomessa kaksi maisterintutkintoa: ensin rahoituksen maisteritutkinnon Vaasan yliopistossa ja sen jälkeen tieto- ja palvelujohtamisen maisteriohjelman Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Aalto-matkani alkoi siis vuonna 2011, kun muutin Vaasasta Helsinkiin.

Mitkä asiat opinnoissa ovat auttaneet sinua parhaiten eteenpäin urallasi?

Syy toisen maisteritutkinnon suorittamiseen oli pääosin sen hetkisen työtehtäväni vaatimus: minut oli rekrytoitu aiemmin Lindströmille controlleriksi, mutta myöhemmin siirryin osaksi Business Intelligence –tiimiä. Vastasin Lindströmin datan tallennusprojekteista ja olin BI-työkalun pääkäyttäjä. Tähän tehtävään Aallossa suoritettu tutkinto tarjosi laajan näkökulman ja kokemuksen BI-teknologian trendeistä.

Aallossa pidin eniten vierailijaluennoitsijoista, joita kävi luennoillamme muun muassa Roviolta, Sanomalta ja Qlikview’ltä. He toivat mukanaan oikeita työelämän haasteita opiskelijoiden ratkottavaksi. Lisäksi vaihto-opintoni Shanghain Jiao Tongin yliopistossa vahvistivat aiempaa rahoituksen ja sijoittamisen tietämystäni, ja opiskelu niin kansainvälisessä, korkean tason akateemisessa instituutiossa kasvatti myös verkostojani. Vaihto-opiskelujakso vaikutti myöhemmin vahvasti rekrytoimiseeni nykyiseen työtehtävääni Valiolla Kiinan rahoitusjohtajana.

Tekisitkö jotain toisin opinnoissasi?

Jos minulla olisi ollut enemmän energiaa ja aikaa opintojen aikana, olisin keskustellut aktiivisemmin professoreiden kanssa tutkimusprojekteista, joihin olisin voinut ottaa osaa. Toimin aiemmin tutkimusassistenttina Vaasan yliopistossa, ja olisin halunnut keskittyä rahoituksen informaatiotekniikan tutkimukseen.

Miten päädyit työskentelemään Valiolle Kiinassa?

Sain hienon mahdollisuuden, kun näin työpaikkailmoituksen ³¢¾±²Ô°ì±ð»å±õ²Ô¾±²õ²õä 2018. Hain työtä ja olin täysin vakuuttunut siitä, että saisin paikan, toisaalta taustani vuoksi ja toisaalta myös vahvan kokemukseni vuoksi. Osaamistasoni oli hyvällä mallilla: kiitos edellisen työnantajani, Lindströmin, jossa olin työskennelyt 8 vuotta, minulla oli laaja kokemus muun muassa sisäisestä tilintarkastuksesta, fuusioista ja yrityskaupoista sekä BI-projekteista.

Lopulta unelma kävi toteen ja nykyisin työskentelen Valiolla Kiinan rahoitusjohtajana. Istun myös Valion Shanghain ja Valion Kiinan johtokunnissa.

Mikä on ollut tärkein vaihe urallasi tähän asti?

Valiolla on korkeat odotukset Kiinan liiketoiminnan kasvusta. B2B-liiketoiminta on ollut olemassa Kiinassa viimeisten vuosikymmenten ajan, mutta vuodesta 2018 lähtien Valion Kiinan strategia on pyrkinyt kasvattamaan omaa brändiään ja lanseeraamaan kuluttajaliiketoimintaa markkinoilla.

Jossain määrin tämä on start-up-yritys ja kiinnostavin osa tähän asti on ollut päästä kasvamaan yrityksen ja liiketoiminnan mukana. Maitotuotteiden markkinat kasvavat vahvasti Kiinassa ja kohtaamme monia erilaisia haasteita tuodaksemme uuden brändin kuluttajien tietoisuuteen. Joka tapauksessa olen valmis kohtaamaan uudet haasteet tiimini kanssa!

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Tutustu tarkemmin Li Xun urapolkuun !

Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.

Information and Service Management, Master of Science (Economics and Business Administration)

Information and Service Management-maisteriohjelma on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun teknisesti edistynein ohjelma. ISM-maisteriohjelmassa opiskelijoista koulutetaan digitaalisen aikakauden tulevia johtajia, joissa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla johtajuuden, liiketoiminnan ja tekniikan osaaminen. ISM-maisteriohjelma tarjoaa opiskelijoille syvällisen asiantuntemuksen datavetoisten yritysten kehittämisestä, hallinnoinnista ja johtamisesta, minkä ansiosta ohjelmasta valmistuneet ovat hyvin kysyttyjä työmarkkinoilla.

Koulutustarjonta
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.