911

Uutiset

Yrjö Jahnssonin säätiöltä 250 000 euron lahjoitus

Lahjoitus on kohdennettu kauppatieteelliselle alalle.

Yrjö Jahnssonin säätiö on lahjoittanut 250 000 euroa Aalto-yliopistolle ja 250 000 euroa Helsingin yliopistolle.

”Kummassakin yliopistossa erityisesti taloustieteen jatkokoulutus on korkeatasoista. Taloustieteen jatkokoulutuksessa on käynnissä rakennemuutos yliopistojen kehittäessä omia tutkijakoulujaan. Yrjö Jahnssonin säätiö toivoo, että yliopistot ja niiden yksiköt tekisivät vahvaa yhteistyötä tutkimuksessa ja opetuksessa, ja hyödyntäisivät resurssit hyvin. Taloustieteen jatkokoulutuksen tukeminen on perinteisesti ollut säätiömme vahva tukialue", sanoo säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Antti Suvanto.

”Tänään on kulunut 135 vuotta säätiön perustajan kauppaneuvos Hilma Jahnssonin syntymästä. Yrjö Jahnssonin säätiön lahjoituksen julkistaminen juuri tänään on samalla kunnianosoitus Hilma Jahnssonille. Köyhään perheeseen syntynyt Hilma eteni elämässään kouluttautumalla. Hän valmistui juristiksi vuonna 1917 kolmantena naisena Suomessa”, kertoo säätiön toiminnanjohtaja Elli Dahl.

Yrjö Jahnssonin säätiön nyt tekemät lahjoitukset kuuluvat valtion vastinrahoitusohjelmaan, jossa valtio lahjoittaa yliopistolle tietyn summan jokaista lahjoitettua euroa kohden. Aalto-yliopiston lahjoitus kohdentuu kauppatieteelliselle koulutusalalle ja Helsingin yliopiston lahjoitus yhteiskuntatieteiden koulutusalalle.

Yrjö Jahnssonin säätiö on perustettu vuonna 1954. Säätiön tarkoituksena on suomalaisen taloustieteellisen ja lääketieteellisen tutkimuksen edistäminen sekä suomenkielisten oppi- ja tutkimuslaitosten ylläpitäminen ja tukeminen. Kymmenen viime vuoden aikana säätiö on jakanut tutkimukseen ja koulutukseen yhteensä 17 miljoonaa euroa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.