Yrjö ja Senja Koivusen säätiö palkitsi ansioituneita opiskelijoita
Yrjö ja Senja Koivusen säätiö palkitsi 3. helmikuuta Aalto-yliopiston tekniikan alan opiskelijoita 2 000 euron suuruisilla kannustusstipendeillä. Stipendejä jaettiin konetekniikan, puurakentamisen ja tuotantotalouden alojen lahjakkaille opiskelijoille.
Jakotilaisuus järjestettiin Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun tiloissa, ja stipendejä olivat jakamassa säätiön asiamies Ville Wartiovaara ja hallituksen puheenjohtaja Mikko Niini. ”Aiemmin kannustimme valmistumisvaiheessa olevia, nyt tuemme erityisesti lahjakkuuksia professorien suositusten mukaan", kertoo Mikko Niini.
Yrjö ja Senja Koivusen säätiö perustettiin vuonna 1945 tamperelaissyntyisen konepajaliikemiehen Yrjö Koivusen (s. 1884) lahjoitus- ja myöhemmin perintövaroilla tukemaan kone- ja puutekniikan opiskelijoiden valmistumista. Säätiö myöntää vuosittain noin 40 kannustusstipendiä paitsi Aalto-yliopiston myös Tampereen yliopiston ja ammattikorkeakoulun sekä Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille.
"Toimimme Aalto-yliopistossa yhteistyössä useiden mainittujen alojen professoreiden kanssa, muun muassa koneensuunnitteluopin professorin Petri Kuosmasen ja puumateriaalitieteen professorin Lauri Rautkarin, joiden opetuksen kehittämiseen liittyviä hankkeita säätiö on tukenut. Lisäksi säätiö on tukenut useiden alojen professorien väitöskirjatutkijoita", Mikko Niini kertoo.
Säätiön hallitus tapasi stipendienjaon yhteydessä Aalto-yliopiston rehtorin Ilkka Niemelän ja Tampereen yliopiston rehtorin Mari Wallsin, joiden kanssa keskusteltiin yliopistojen strategisista kehitysajatuksista ja Koivusen säätiön tulevista panostuksista.
Lahjoita tulevaisuus
Tule mukaan rakentamaan kestävää tulevaisuutta! Yhdessä voimme ratkaista yhteiskunnan vaikeimpia haasteita.
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.