Yritysyhteydet Aallon vahvuutena Times Higher Educationin rankingissä
Aalto-yliopisto säilytti sijoituksensa välillä 201–250 maailmassa Times Higher Educationin (THE) tämän vuoden yliopistovertailussa. Aalto oli vahvimmillaan osa-alueella, joka tarkastelee yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen ja patenttien määrää.
THE World University Ranking -yleisvertailu mittaa yliopistojen menestystä kaikkiaan 18 eri mittarilla kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla.
Tänä vuonna vertailussa oli mukana 1 900 yliopistoa 108 eri maasta. Listan ykkössijaa piti hallussaan jo kahdeksatta vuotta peräkkäin brittiläinen Oxfordin yliopisto.
THE julkaisee myös nuorten yliopistojen ranking-listaa. Aalto-yliopisto sijoittui kesällä julkaistussa listauksessa 40:nneksi maailman alle 50-vuotiaista yliopistoista.
Tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen erikoistuneelle Aallolle merkittävämpiä ovat yleisvertailujen sijaan ala- tai aihekohtaiset rankingit, joita myös THE julkaisee myöhemmin tänä vuonna.
Lue lisää:
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.