911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Yrittäjyystoimet tuottavat tulosta

Aalto-yliopistoa voi hyvällä syyllä sanoa suomalaisen startup-innostuksen kodiksi.

Slush-kasvuyritystapahtumassa järjestetty Aalto-yliopiston Changing the Game: Academic Entrepreneurship -paneeli pohti miten edistää akateemista yrittäjyyttä sekä yliopistojen roolia yhteiskunnan taloudellisessa kehityksessä ja hyvinvoinnin luomisessa.

Helsingin Messukeskus pullistelee nuorta väkeä, useimmat kasvuyrittäjän univormussa, t-paidassa ja farkuissa. Ennätysmäisen suureksi paisuneen Slush-kasvuyritystapahtuman avaa pääministeri Alexander Stubb. Hän korostaa, ettei poliitikoilla ole mitään tekemistä suomalaisen startup-ilmiön synnyn kanssa.

‒ Se on suomalaisten yrittäjien saavutus, Stubb iloitsee.

Alkamassa oleva Slush-tapahtuma kerää saman katon alle 15 000 ihmistä, 1500 startup-yritystä ja arviolta 750 rahoittajaa.

Jättimäiseksi kasvanut Slush järjestetään opiskelijavoimin. Järjestäjäjoukko on kohdannut opiskelijoiden yrittäjyysyhteisöstä ja Aalto-yliopiston tiloissa toimivassa yrityskiihdyttämö .

Joukko on tuttu panelisti ja siemenvaiheen sijoittaja Inka Merolle, joka toimii myös Startup Saunan valmentajana. Kahdesti vuodessa järjestettävä kuukauden mittainen Startup Life on pikakurssi akateemiseen yrittäjyyteen. Ohjelmaan valitut startup-yritykset vierailevat Piilaaksossa, oppivat markkinointia, esiintymistaitoa, lainsäädäntöä ja rahoituksen hankkimista.

‒ Ohjelmaan osallistuneet yritykset ovat hankkineet jo yli 40 miljoonaa euroa rahoitusta, Inka Mero kertoo.

Aalto-yliopiston piirissä kasvaneesta Slush-tapahtumasta on tullut viimeistään vuonna 2014 etusivun uutinen. Messukeskuksen käytävillä parveilevat yrittäjien lisäksi myös poliitikot. Suurten yritysten irtisanomisuutiset ovat kääntäneet katseet pienten yritysten suuntaan.

‒ Uudet työpaikat syntyvät startup-yrityksiin, Mero vahvistaa.

Aalto kannustaa opiskelijoita riskinottoon  

Yliopistot ovat luonteva osaamispohjaisen yrittäjyyden areena. Bisneksen ja akateemisen maailman kohtaaminen ei kuitenkaan aina ole ongelmatonta, muistuttaa dekaani Alfons Sauquet ESADE-kauppakorkeakoulusta.

Yritystoiminta on riskin ottamista, joka ei taas ole akateemisen maailman leipälaji.

‒ Espanjalainen Zara on ainut Fortune 500 -listalle noussut eurooppalaisyritys viimeisten 25 vuoden aikana, Sauquet kertoo paneelin kuulijoille.

Hän epäilee, että jos Zaran perustaja olisi mennyt kysymään alkuvaiheessa neuvoa kauppakorkeakoulun tutkijoilta, tuskin kukaan olisi kannustanut häntä perustamaan maailman suurimpien yritysten listalle noussutta muotiyritystä.

Riskinottohalu on harvinaista myös Suomen yliopistoissa, arvioi Suomen Akatemian tutkimuksesta vastaava ylijohtaja Marja Makarow. Riskittömät Tekes-hankkeet ovat yliopistolaisille tutkitusti mieluisampi tapa tehdä yritysyhteistyötä kuin tutkimustiedon kaupallistaminen vaikkapa startup-yritysten kautta.

Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön. Makarow kehuu Aallon ruohonjuuritasolta lähtevää riskinottohalua. Elävä esimerkki tästä on Jesse Nieminen, joka kertoi oman tarinansa paneelin kuulijoille.

Juuri valmistunut Nieminen aloitti opintonsa Aallossa vuonna 2009, aikana ennen yrittäjyysbuumia. Jo opintojen alkuvaiheessa hän törmäsi yrittäjähenkisiin kavereihin. Moni heistä valitsi opintoihinsa uuden -sivuainekokonaisuuden, joka antaa hyvät edellytykset soveltaa yliopisto-oppeja startup-yrittäjänä.

Viimeistään osallistuminen kesän 2013 Summer of Startups -ohjelmaan sinetöi uravalinnan. Nieminen perusti kahden opiskelukaverinsa kanssa. -yrityksen. Nyt ohjelmisto asiakaspalautteen visualisoimiseksi on valmis, ja yritys jo saanut ensimmäiset maksavat asiakkaansa.

Aalto Academic Summit -viikko 16.-20.11.

Aalto-yliopiston kansainvälisen Academic Summit -tiedetapahtuman seitsemässä sessiossa pureudutaan yliopistojen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen eri näkökulmista. Mukana on kansainvälisiä innovoinnin asiantuntijoita sekä yritysmaailmasta että yliopistoista. 

Juttua editoitu 24.11.

Teksti: Petja Partanen
Kuvat: Mikko Raskinen (ylempi), Lasse Lecklin

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.