911

Uutiset

Weisell-säätiö lahjoittaa 70 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille

Lahjoitus kohdennetaan toiminnan skaalaamiseen, jonka avulla Junior tavoittaa yhä useamman lapsen ja nuoren.
Aalto-yliopisto Juniorin robotiikkatuokio

Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija Weisell-säätiö lahjoittaa Aalto-yliopisto Juniorille 70 000 euroa. Lahjoitus kohdennetaan robotiikkatuokioiden skaalaamiseen.

”Robotiikkaan liittyvät työpajat ovat Juniorin suosituimpia työpajoja, ja ne varataan aina nopeasti loppuun”, kertoo Aalto-yliopisto Juniorin päällikkö Veli-Matti Ikävalko. Robotiikkatyöpajoilla halutaan innostaa lapsia robotiikan, ohjelmoinnin, elektroniikan ja automaation maailmaan ikäryhmälle sopivalla tasolla. 

”Jatkamme robotiikkatyöpajojen järjestämistä Otaniemen kampuksella Junior Labin tiloissa, mutta tilat ja aika siellä ovat rajalliset. Weisell-säätiön lahjoituksen myötä pääsemme nyt myös jalkautumaan kouluihin ja tavoittamaan yhä useamman lapsen ja nuoren”, Ikävalko iloitsee. 

”Testasimme teknologiatuokioita viime lukukaudella kouluissa, ja ne otettiin erittäin innostuneesti vastaan”, sanoo Riikka Keto-Tokoi, teknologia-aiheista vastaava koordinaattori. ”Lahjoitus auttaa meitä tarjoamaan kurkistuksen robotiikan maailmaan myös sellaisille kouluryhmille, joilla ei ole mahdollisuutta saapua Otaniemessä sijaitsevaan Junior Labiin.”

Jalkautuvat robotiikkatuokiot aloitetaan jo tällä syyslukukaudella. 

Lego Spikes, joita käytetään robotiikkatyöpajoissa
Jalkautuvissa työpajoissa käytettävää robotiikkaa.

”Palkkaamme tuokioita varten koordinaattorin, joka suunnittelee työpajat ja käy kouluissa Aalto-yliopiston opiskelijaohjaajien kanssa. Kohdealue on etenkin Uusimaa, mutta resurssien salliessa olemme valmiita matkaamaan kauemmaksikin”, Ikävalko sanoo. 

Lahjoituksella hankitaan myös uusia robotteja työpajoja varten. 

Weisell-säätiö on Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija

Weisell-säätiö tukee hankkeita, jotka liittyvät mereen, ympäristöön, tutkimukseen ja koulutukseen. Säätiöltä saatujen lahjoitusten avulla Aalto-yliopisto on muun muassa kouluttanut myynnin osaajia lahjoittamalla myynnin työelämäprofessuuriin sekä tukenut ja varustanut Metsähovin radioasemaa.

Tämänkertaisen lahjoituksen taustalla on säätiön halu vahvistaa tulevaisuuden teknologiaosaamista.  

”Kehittyvässä maailmassa teknologiaosaajien ja -ymmärtäjien tarve vain kasvaa. Uskomme, että tämänkaltainen koulutus on omiaan lisäämään kiinnostusta teknologian ymmärtämiseen”, sanoo Weisell-säätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Voipio

”Olemme kiitollisia Weisell-säätiölle tästä uudesta lahjoituksesta! Se auttaa meitä tuottamaan yhä useammalle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kokea oppimisen iloa. Robotiikan äärellä pystymme konkretisoimaan teknologian ja ihmisen vuorovaikutusta monipuolisesti ja ajatuksia herättävästi”, sanoo Petri Suomala, Aalto-yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori. 

Teksti Helena Salminen Aalto-yliopisto

Kuvat Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Lue lisää
Aalto Junior logo

Lahjoitusuutisia

Erilaisia tyyliteltyjä 'A'-kirjaimia kollaasissa, jossa on musta laatikko ja teksti 'Merkki muutoksest A!'.
Lahjoita tulevaisuus

Tekoja yhteisen hyvinvoinnin puolesta

Aallon työ näkyy monin, yllättävinkin tavoin meidän kaikkien arjessa: sähköautolla ajamisesta älypuhelimen käyttöön ja kestävämpiin kulutusvalintoihin. Tutustu Aallon vaikuttavuuteen Suomessa ja löydä omat syysi lahjoittaa!
Nainen VR-kuulokkeilla katsoo hehkuvaa yksityiskohtaista digitaalista palloa kuvioineen.
Lahjoita tulevaisuus

Shaking up Tech – tue tekniikan alan monimuotoisuutta!

Lahjoittamalla rohkaiset nuoria naisia ja sukupuolivähemmistöjä tekniikan alalle innovatiivisemman ja toiveikkaamman Suomen hyväksi.
Opiskelijoita aloittamassa lukuvuotta. Kuva: Heidi Strengell / Aalto-yliopisto
Lahjoita tulevaisuus

Lahjoituskohteet

Lahjoita Aalto-yliopistolle joko jollekin kuudesta korkeakouluista tai valitsemallesi teemalle.
Aalto International Talent Program participants visiting their mentor company.
Lahjoita tulevaisuus

Lahjoita kansainvälisten opiskelijoiden apurahoihin

Lahjoittamalla kansainvälisten opiskelijoiden apurahoihin olet mukana rakentamassa rikkaampaa opiskeluympäristöä kaikille opiskelijoille.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.