911

Uutiset

Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiö tukee professuurien perustamista Hankeniin ja Kauppakorkeakouluun

Marcus Wallenbergin Liiketaloudellinen Tutkimussäätiö on päättänyt 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi tukea kahden lahjoitusprofessuurin perustamista. Lisäksi säätiö ilmoittaa lisäävänsä merkittävästi vuosittaista tukeaan Kataja-tohtoriohjelmalle.
Jacob Wallenberg
Investor Ab:n puheenjohtaja Jacob Wallenberg oli Marcus Wallenbergin säätiön 50-vuotisjuhlaseminaarin pääpuhuja.

Marcus Wallenbergin Liiketaloudellisen Tutkimussäätiön tarkoitus on edelleen sama kuin 50 vuotta sitten eli tukea liikkeenjohdon tutkimusta. ”Olemme iloisia voidessamme näiden lahjoitusten avulla vahvistaa entisestään Hankenin ja Aallon jo ennestään arvostettuja akateemisia asemia. Odotamme innolla niitä edistysaskeleita ja innovaatioita, joita nämä professuurit tuovat mukanaan”, sanoo Marcus Wallenbergin säätiön puheenjohtaja Paul Ehrnrooth. 

”Haluamme lämpimästi kiittää Marcus Wallenbergin säätiötä tästä anteliaasta tuesta. Säätiöllä on viidenkymmenen vuoden ajan ollut aivan keskeinen rooli liiketalouden tutkimuksen huippuosaamisen edistämisessä. Tällä professuurilla on kestävä vaikutus pitkälle tulevaisuuteen”, Kauppakorkeakoulu Hankenin rehtori Ingmar Björkman sanoo. Hän kiittää myös Hankenin tukisäätiötä, joka myöntää vastinrahoitusta Hankenin professuurille. 

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki sanoo, että lahjoitus on erittäin merkittävä pitkän aikavälin investointi yliopiston akateemiseen työhön. ”Sen avulla voimme entisestään vahvistaa panostamme sekä suomalaiseen liike-elämään että globaaliin akateemiseen yhteisöön. Olemme erittäin kiitollisia ja arvostamme suuresti tätä lahjoitusta.”

Professuurit julkistettiin 6. marraskuuta 2024 Hankenilla, jossa säätiö juhlisti 50-vuotista taivaltaan johtamista käsitelleellä seminaarilla. Seminaarin pääpuhuja oli Investor Ab:n puheenjohtaja Jacob Wallenberg. Kauppakorkeakoulu Hanken ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu järjestivät juhlaseminaarin yhteistyössä.

Kauppakorkeakoulu

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.

Lue lisää
Four students descending stairs in the School of Economics building. Photo taken by Unto Rautio.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.