Verkostomalleilla ja palvelumuotoilulla uutta näkemystä palveluiden uudistamiseen
Julkinen sektori, kuten kaupunkiorganisaatiot, on enenevässä määrin ottanut ja ottamassa verkostomallin ja palvelumuotoilun toimintamalleja omakseen. Verkostomallin tavoitteena on jakaa osaamista eri toimijoiden kesken. Tällä pyritään edistämään innovaatioita ja asiantuntijuutta palveluliiketoiminnassa.
Palvelumuotoilulla puolestaan tarkoitetaan palvelujen innovointia, kehittämistä ja suunnittelua muotoilun menetelmin. Sen keskeisenä tavoitteena on palvelukokemuksen käyttäjälähtöinen suunnittelu siten, että se vastaa käyttäjän tarpeita, ja on toisaalta palvelun tuottajalle kannattavaa liiketoimintaa.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muotoilun laitoksen ja Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksen tutkijat ja opiskelijat ovat kehittäneet tutkimusta ja opetussisältöjä vastaamaan näitä julkisen sektorin kehittämistarpeita palvelumuotoilussa ja verkostomalleissa.
26. tammikuuta ilmestyy Kauppakorkeakoulun dosentti Annukka Jyrämän ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Associate Professor Tuuli Mattelmäen toimittama kirja Palvelumuotoilu saapuu verkostojen kaupunkiin – Verkosto- ja muotoilunäkökulmia kaupungin palvelujen kehittämiseen.
– Kirjan ensimmäisessä osassa kerrotaan palvelumuotoilun kokonaisuudesta ja esitellään eri työkaluja ja sitä, miten niitä on pystytty hyödyntämään. Kirjan toinen osa esittelee verkosto- ja palvelulähtöisiä tutkimushankkeita ja niiden tuloksia. Hankkeita yhdistävä piirre on se, että ne ovat luonteeltaan tutkimusavusteisia kehityshankkeita, jotka ovat rakenteeltaan verkostomaisia ja joissa palvelun muotoilulla on keskeinen rooli, kertoo Annukka Jyrämä.
Kirjassa esiteltäviin tutkimushankkeisiin on osallistunut muotoilun laitoksen ja markkinoinnin laitoksen maisteriopiskelijoita ja tutkijoita ja Helsingin kaupungin asiantuntijoita Kaupunginkanslian Elinkeino-osastolta ja Sosiaali- ja terveysvirastosta.
Kirjan syntyminen on yksi esimerkki Aalto-yliopiston tarjoamista monipuolisista yhteistyömahdollisuuksista erilaisille yhteisöille.
Kirja sopii niin oppikirjaksi kuin palvelukehittäjien työn tueksi. Sitä voi tilata Aalto-yliopiston kirjakaupasta .
Tervetuloa kirjan Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun maanantaina 26.1. klo 13.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Annukka Jyrämä
Asiantuntija, KTT, dosentti
p. 050 373 2238
annukka.jyrama@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.