Vanhalla Nokian puhelimella kuvattu suomalaiselokuva saa maailmanensi-iltansa Rotterdamin elokuvajuhlilla
Kymmenen vuotta sitten Jesse Jalonen osti Nokian kamerapuhelimen, jolla otettujen kuvien rosoinen laatu jäi hänen mieleensä. ”Tuskin olisin silloin uskonut, että kuvaan sillä vielä pitkän elokuvan”, Jalonen naurahtaa.
Rotterdamin elokuvajuhlat lukeutuvat Suomen elokuvasäätiön mukaan Euroopan tärkeimpiin elokuvatapahtumiin. Tänä vuonna sen ohjelmistossa on ainoana suomalaiselokuvana Jesse Jalosen esikoisohjaus Kukaan ei katso sinua silmiin. 65-minuuttinen elokuva kertoo keskuudessamme elävistä näkymättömistä ihmisistä, jotka voi havaita ainoastaan kameran välityksellä.
Elokuvassa seurataan yksinhuoltajaisä Tuomasta, joka joutuu ongelmiin lastensuojelun kanssa näkymättömyytensä vuoksi. Toinen päähenkilö Ninni tapaa internetrakkaansa ensimmäisen kerran tosielämässä, mutta silloinkin heidän välillään on kamera.
Jalonen päätti kuvata elokuvan vanhalla nokialaisella sen kaitafilmikuvaa muistuttavan jäljen ja kätevän koon vuoksi. "Kännykkä kulki taskussani kaikkialle. Kuvasin elokuvan materiaalia hiljalleen neljän vuoden ajan", Jalonen kertoo.
Elokuva yhdistelee dokumenttielokuvaa ja fiktiota. Rotterdamin elokuvafestivaali luonnehtii sitä "herkäksi tarinaksi perustavanlaatuisesta yksinäisyydestä ja yhteyden tuomasta lohdutuksesta".
Elokuvan on tuottanut Ella Ruohonen Aalto-yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella yhteistyössä Fossi Filmsin kanssa. Se on Jalosen lopputyö elokuvaohjauksen pääaineesta Aalto-yliopistossa.
Rotterdamin kansainväliset elokuvajuhlat järjestetään 51. kerran 26.1.-6.2. Tapahtuma on alan tärkeimpiä, ja se tunnetaan erityisesti riippumattomaan ja kokeelliseen elokuvaan keskittyvästä ohjelmistostaan. Kukaan ei katso sinua silmiin on esillä festivaalin lyhyiden ja keskimittaisten elokuvien sarjassa. Elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.
äپdz:
Jesse Jalonen, ohjaaja: jalonen.jesse@gmail.com, +358 40 7036384
Juho Fossi, yhteistuottaja (Fossi Films): juho@fossifilms.com, +358 40 7225215
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.