Väitös: Yritysetiikan ja yrityksen ydintehtävän ei pitäisi olla keskenään ristiriidassa
Palveluja ja tuotteita valmistavat ja myyvät yritykset luovat vaurautta ja ovat näin ihmiselämän ja hyvinvoinnin elinehto. “Sillä perusteella voisi olettaa, että yritysetiikan ja johtamisen tutkijat korostaisivat yritystoiminnan suopeutta. Näin ei kuitenkaan yleisesti ottaen ole”, sanoo tohtorikoulutettava Marja Svanberg. Hän väittelee yritysetiikasta 24. syyskuuta 2021 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Yritysetiikka yhdistetään hyvään johtamiseen ja kiinnostus sitä kohtaan kasvaa vuodesta toiseen. ”Samalla kuitenkin suuri osa yritysetiikan kirjallisuudesta olettaa yrityselämässä toimivien henkilöiden olevan taipuvaisia epärehellisyyteen ja vaaraksi muille. Näin ollen moni yritysetiikan tutkija kokee vahvaa moraalista tarvetta rajoittaa näiden liikeihmisten ”ahneutta”. Tästä seuraa yritysetiikka, joka pyrkii rajoittamaan yrityksen keinoja ja lopputulosta”, Svanberg sanoo. Häntä kiinnostaa erityisesti ilmiön syy-seuraussuhde ja Svanbergin väitöskirjaa voidaankin pitää filosofisen jäljittämisen taidonnäytteenä.
“Väitöskirjani paljastaa ongelmallisen faktan nykyisessä yritysetiikassa: sen kivijalka, perinteinen altruistinen etiikka, on pohjimmiltaan egoistisen voittomotiivin, yrityksen ytimen, vastainen. Monet yritysetiikan tutkijat lähtevät liikkeelle olettamuksesta, että epäitsekkyys on eettistä ja päinvastoin. Siten he kokevat etiikan ja oman edun tavoittelun keskenään ristiriitaisiksi. Tästä johtuen he epäilevät itsekästä voittomotiivia ja sen mukaisesti myös yrityksiä ja yrittäjiä.”
Kattavalla kirjallisuusanalyysilla Svanberg todentaa perinteisen etiikan ja voittomotiivin vastakkainasettelun levinneisyyttä. Hän tutkii kyseisen vastakkainasettelun useita eri puolia, keskustelee sen juurisyistä ja merkittävyydestä sekä puntaroi sen seurauksia yritysetiikan aineelle ja yritystoiminnan harjoittajille.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Svanbergin tutkimuksen mukaan yritysetiikan kirjallisuus on pitkälti keskittynyt oppimaan negatiivisista tapauksista ja väärinkäytöksistä, jopa rikoksista. ”Se ei ole hukkaan heitettyä. Mutta kahtiajako voittomotiivin ja perinteisen etiikan välillä on niin perusteellinen ongelma yritysetiikassa, että siitä seuraava negatiivinen asenne on muodostunut lähes itsestäänselvyydeksi”, Svanberg sanoo.
”Voittomotiivi jää eettistä oikeutusta vaille siitä huolimatta, että yritykset tuottavat lähes kaikki käyttämämme ja tarvitsemamme hyödykkeet ja palvelut sekä tarjoavat yhteiskunnassamme valtaosan työpaikoista ja ihmisten toimeentulosta. Tässä valossa on suuri vääryys, ettei yritysetiikka tarjoa aitoa eettistä perustaa yrittäjien tahdolle ja kyvylle tuottaa voittoa, rehellisen tuotannon ja vaihdannan välityksellä.”
Svanbergin tutkimuslöydökset ovat tarpeelliset, jotta yleisesti havahdutaan siihen, mitä nykyisestä yritysetiikan aineesta mahdollisesti puuttuu ja jotta alaa saadaan monipuolistettua. Svanberg peräänkuuluttaa sellaista yritysetiikkaa, joka sopii pohjimmiltaan paremmin yhteen yrityksen voittomotiivin kanssa. ”Ellei ristiriitaa voiton tavoittelun ja perinteisen etiikan välillä nähdä ongelmana ja pyritä ratkaisemaan, kuilu nykyisen moralisoivan, varoittavan ja rajoittavan yritysetiikan sekä voittoa tavoittelevien liikeihmisten välillä voi kasvaa syväksi. Yritysetiikan tulisi palvella yrittäjiä ja olla sellainen aihe, jonka puoleen liikeihmiset kääntyvät nyt ja jatkossakin. Liikeihmiset ansaitsevat voittomotiivimyönteistä yritysetiikkaa tukemaan heidän pitkän tähtäimen taloudellista menestystään”, Svanberg esittää.
Yrjö Uiton säätiön rahoittamassa jatkotutkimuksessa Svanbergin tavoite on muodostaa uusi yritysetiikan konsepti identifioimalla menestyvien yrittäjien implisiittisiä ja eksplisiittisiä periaatteita, joilla he oikeuttavat ja joiden pohjalta he muovaavat yritystoimintaansa. Tutkimuksen löydökset tulevat tarjoamaan tärkeitä, tuottavuutta tukevia seurauksia yrittäjille sekä osaltaan muovaamaan yritysetiikan oppiainetta. Näin ollen Svanbergin väitöskirjatutkimuksen löydökset yritysetiikan aihepiirin puutteista kääntyvät arvokkaaksi mahdollisuudeksi.
äپٴᲹ:
Marja Svanberg
marja.svanberg@aalto.fi
p. 045 639 0818
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.