911

Uutiset

Väitös: Tunteet voivat toimia kompassina yrityksen perustamis- ja rahoituspäätöksissä

Tunteet inspiroivat uuden luomiseen.
Vain ne yritysideat, jotka herättävät innostusta tai muita tunteita, saavat osakseen tarkempaa tarkastelua. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Uusien yritysten syntyminen edellyttää luovuutta sekä yrittäjältä että hänen yritysideaansa tukevilta sidosryhmiltä, ja tunteella on keskeinen rooli uuden liiketoiminnan luomiseen liittyvässä päätöksenteossa, väittää Kirsi Snellman Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa .

Uusien yritysten syntyminen, innovaatioiden rahoitusnäkymien parantaminen ja luovan ilmapiirin vahvistaminen ovat edellytyksiä tulevaisuuden työpaikkojen luomiselle. Liiketoimintamahdollisuuksien muuntaminen uusiksi yrityksiksi on kuitenkin haastavaa, koska se edellyttää epävarmuuden sietämistä ja navigointia kohti tulevaisuutta, jonka ennustaminen voi olla vaikeaa. Alkuvaiheen tyypillisiä haasteita ovat sitoutuminen yrityksen perustamistoimiin epävarmuuden vallitessa sekä ulkopuolisen rahoituksen hakeminen silloin, kun vahvaa näyttöä sidosryhmien kiinnostuksesta ei vielä ole.

Snellmanin väitöstutkimus luo uutta tietoa siitä, miten tunteet voivat auttaa sekä yrittäjää että rahoittajaa tekemään päätöksiä epävarmuuden vallitessa ja voittamaan näitä alkuvaiheen käytännön haasteita.

”Yrittäjäksi ryhtymistä harkitsevan henkilön ennakoima negatiivinen tunne voi edistää ja nopeuttaa luovaa toimintaa ja päätöstä perustaa uusi yritys. Aiemmat tutkimukset aiheesta ovat usein pohjautuneet ratioon tai korostaneet negatiivisten tunteiden haittavaikutuksia luoville prosesseille”, Kirsi Snellman kertoo.

Myös rahoittajien tunteilla on merkitystä

Koska yritysten syntyminen, luovat kokeilut ja kasvu eivät onnistu ilman sosiaalisen ympäristön henkistä ja taloudellista tukea, tutkimuksessa valotetaan myös rahoittajien päätöksenteon tunnepuolta.

Snellmanin mukaan vain ne yritysideat, jotka herättävät innostusta tai muita tunteita, saavat osakseen tarkempaa tarkastelua. Jos yritysidea ei herätä mitään tunnereaktiota, se on helpompi sivuuttaa. Rahoittajan kokema innostus tai pelko voi täydentää rationaalista puntarointia ja vaikuttaa käyttäytymiseen päätöksenteossa. Vaikka kriteerit täyttyisivät ja innostus syntyisi, lopullinen myöntöpäätös edellyttää myös muiden sijoittajien ja asiantuntijoiden innostumista ja puoltoa. Aiemmat tutkimukset aiheesta korostavat rahoituspäätösten rationaalisuutta. Niissä painottuu viileät järkisyyt jättäen tunteet sekä muiden sijoittajien ja verkostojen mielipiteet vähemmälle huomiolle.

”Tutkimukseni osallistuu keskusteluun tunteen merkityksestä luovan ilmapiirin vahvistamisessa tarkastelemalla tunteen roolia yrityksen luomisen ja kehittämisen kannalta keskeisissä päätöksentekotilanteissa: yrityksen perustamispäätöksissä sekä enkelisijoittajien rahoituspäätöksissä. Tämä on arvokasta, koska tunne inspiroi uuden luomiseen ja uudet yritykset syntyvät ja kehittyvät yrittäjien, rahoittajien ja sosiaalisten verkostojen välisen vuoropuhelun tuloksena”, Kirsi Snellman summaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.