911

Uutiset

Väitös: Suuret energiayhtiöt ovat tärkeässä roolissa energiajärjestelmän murroksessa

Suurten energiayhtiöiden merkitys on kasvanut uusiutuvan energian edistämisessä, osoittaa Eeva-Lotta Apajalahden väitöstutkimus.

Suurten energia-alan toimijoiden mukaantulolla voi olla positiivisia vaikutuksia uuden teknologian ympärille syntyvälle liiketoiminnalle, kuten aurinkoenergialle. Eeva-Lotta Apajalahti kutsuu näitä laajempia vaikutuksia Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 8. kesäkuuta tarkastettavassa väitöskirjassaan ”positiiviseksi läikkymiseksi”, mikä usein unohdetaan kestävyysmurroksen tutkimuksessa.

”Suurten mukaantulo voi sysätä energiamurroksen aivan uudelle tasolle. Nämä energiayhtiöt pystyvät muokkaamaan teknologisia kenttiä luomalla odotuksia ja vahvistamalla teknologian hyväksyttävyyttä taloudellisesti kannattavana. Lisäksi ne laajentavat rajoja, luovat resursseja ja uusia alliansseja, sekä muokkaavat yhteisiä pelisääntöjä ja toimivat sillanrakentajina yhdistäen luovasti uutta ja vanhaa teknologiaa ja infrastruktuuria”, Apajalahti kertoo.

Apajalahti tutkii kahden suuren suomalaisen energiayhtiön liiketoimintaa, erityisesti uusien, kestävää kehitystä edistävien tuotteiden kehittämistä sekä nykyisen liiketoiminnan ja organisaatiorakenteiden syntyä.

Aiempi tutkimus usein olettaa, että suuret energiayhtiöt menettävät markkina-asemansa uusille toimijoille, jotka tuovat haastavia ja radikaaleja innovaatiota markkinoille. Lisäksi aiempi tutkimus on tuonut esiin, kuinka suuret energia-alan toimijat käyttävät valtaa lobatakseen ja vesittääkseen kestävyysmurrosta suojellakseen omaa etuaan. Tunnettu esimerkki on Saksa, jossa suuret yhtiöt tippuivat nopeasti aurinkoenergian kentältä, käräjöivät ja lobbasivat fossiilisten energialähteiden puolesta sekä ydinvoiman sulkemista vastaan.

”Saksan esimerkki ei kuitenkaan ole yleistettävissä kaikkiin suuriin energiayhtiöihin”, Apajalahti muistuttaa.

Vanhasta luopuminen tuottaa tuskaa

Apajalahti tarkastelee myös energiayhtiöiden perinteistä liiketoimintaa: sähkön ja lämmön tuotantoa sekä niiden jakelua. Vaikka suuret yhtiöt ovat lähteneet uusille liiketoimintakentille, perinteisen liiketoiminnan murtaminen ei ole helppoa vakiintuneille toimijoille.

Historiassa tehdyt investoinnit teknologiaan, eri teknologioiden symbioosit, oppimisvaikutukset ja koordinaatiovaikutukset ovat luoneet vahvan hiili- ja teknologiariippuvuuden, josta irtautuminen on hyvin hankalaa mutta ei mahdotonta. Helsingin Energian esimerkki osoittaa, miten vähittäin kasvavat ja jatkuvat muutospaineet ovat avanneet mahdollisuuksia riippuvuudesta vapautumiseen.

"Helenin hiili- ja teknologiariippuvuus perustuu erittäin tehokkaaseen sähkön ja lämmön yhteistuotantoon, sekä sen yhteyteen edullisiin ja korkean energiasisällön omaaviin fossiilisiin polttoaineisiin. Lisäksi yhtiön läheinen suhde kaupunkiin ja kaupungin energian tarpeeseen on edesauttanut riippuvuuden syntyä", Apajalahti sanoo.

Samat tekijät ovat kuitenkin avain riippuvuudesta irtautumiseen. Merkkinä tästä Apajalahti pitää kaupunginvaltuuston tekemää päätöstä sulkea Hanasaaren voimalaitos ennen sen taloudellisen käyttöiän päättymistä. Päätös ei kuitenkaan ollut helppo, vaan sitä siirrettiin monta kertaa ennen lopullista päätöstä vuonna 2015.

"Helenin kohdalla muutospaineet tulevat kasvamaan jatkossakin, sillä hallitus päätti huhtikuussa kieltää hiilenkäytön vuonna 2029. Kyseessä ei ole enää vain Hanasaaren vaan myös Salmisaaren voimalaitoksen kohtalo", Apajalahti toteaa.

Apajalahden väitöskirja ”Large energy companies in transition – From gatekeepers to bridge builders” .

äپdz
Eeva-Lotta Apajalahti
eeva-lotta.apajalahti@aalto.fi
tel. +358 50 524 5458

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.