911

Uutiset

Vaikuttavuussäätiö tukee huippututkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä – Aaltoon kolme uutta hanketta

Uusissa hankkeissa tutkitaan ja kehitetään nopeampia testausmenetelmiä kvanttiteknologiaan, erittäin hylkiviä pinnoitteita, sekä korkean suorituskyvyn keski-infrapunakuitulasereita.
An illustration with the text Impact from research

Vaikuttavuussäätiön Tandem Industry Academia -rahoituksessa etsittiin nyt toista kertaa huippututkimushankkeita, jotka tähtäävät merkittävään vaikuttavuuden kasvattamiseen elinkeinoelämän yhteistyön kautta. Aallon professoreista Mikko Möttönen, Robin Ras ja Zhipei Sun saivat rahoituksen hankkeilleen.

911 professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen

Nopeampia testausmenetelmiä kvanttiteknologiaan

Kvanttiteknologian kehittämiseen liittyy paljon mielenkiintoisia sovelluksia, kuten nopea tietojenkäsittely ja suojattu viestintä. Aalto-yliopiston ja Bluefors Oy:n yhteistyöprojektissa kehitetään uudentyyppinen mittalaite, jota on tarkoitus käyttää erilaisten kvanttitietokoneessa ja yleisemmin kvanttiteknologiassa hyödynnettävien komponenttien testaamiseen huomattavasti aikaisempia menetelmiä nopeammin. Siksi se voi muun muassa jouduttaa kvanttitietokoneiden kehitystä ja jo kehitettyjen koneiden rakentamista. Hanke edistää kvanttitutkimusta kahdella tavalla. Ensinnäkin, reaaliaikaisia mikroaaltopulsseja havainnoidaan bolometreillä, mikä avaa tien bolometriseen kvanttibittien eli kubittien lukemiseen. Toiseksi, siinä esitellään uusi työkalu tehokalibroinnin ja spektrianalyysin aikaansaamiseksi kryogeenisissä lämpötiloissa.

“Tämä rahoitus mahdollistaa yliopiston ja yritysten yhteistyön tähän sitoutuvan henkilön kautta. Siksi se on ideaali tapa saattaa yliopistossa tehtyjä tuloksia yritysten tuotteisiin”, sanoo Möttönen.

Robin Ras, photo: Mikko Raskinen.

Likaa hylkivä pinnoite voi tarjota ratkaisun monen alan tarpeisiin

Miltei kaikki pintamateriaalit likaantuvat etenkin haastavissa olosuhteissa. Lika ja saaste heikentävät pintojen suorituskykyä ja käyttömahdollisuuksia, esimerkiksi lääketieteellisissä laitteissa, sensoreissa ja kameroissa. Tässä hankkeessa Aalto-yliopiston tutkijat kehittävät uudenlaista erittäin hylkivää pinnoitetta lääketieteen tarpeisiin yhteistyössä GE Healthcaren kanssa. Tutkijat saivat inspiraationsa työhön luonnosta.

“Luonnolla on nerokkaita keinoja pintojen puhtaanapitoon aina mutaa hylkivistä lotuskukan lehdistä kasteelta suojautuviin perhosen siipiin. Tavoitteenamme on luoda täysin uudenlainen hylkivä pinnoite, jota voidaan lääketieteen lisäksi hyödyntää laajalti eri aloilla”, sanoo Ras.

Zhipei Sun

Laserteknologialla vaikuttavuutta useille aloille

Ultranopeat keski-infrapuna-alueen kuitulaserit ovat tärkeässä roolissa monilla uusilla ja kasvavilla laserteknologian sovellusaloilla, esimerkiksi mittaus-, kuvantamis- ja lääketieteessä. Monitieteisen hankkeen tavoitteena on yhdistää Aalto-yliopiston ainutlaatuinen nanotekniikan osaaminen ja nLight Oy:n kuitulaserteknologian asiantuntemus kehittämällä kauan odotettuja, korkean suorituskyvyn keski-infrapunakuitulasereita. ۳ٱ𾱲ٲössä halutaan myös rohkaista näiden lasereiden soveltamista esimerkiksi terveyden ja tietoliikenteen aloilla, joissa lasereiden vaikuttavuus voi olla hyvin merkittävää niin akateemisesti, teollisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Tandem-rahoitusmuoto tarjoaa tälle laajaa vaikuttavuutta tavoittelevalle hankkeelle juuri oikeanlaisen alustan.

“Olen hyvin innoissani tästä uudesta rahoitusmuodosta, joka sisältää vuoden yliopistolla ja vuoden teollisuudessa. Tämä on uniikki ja erilainen rahoitusmuoto verrattuna muihin suomalaisiin ja eurooppalaisiin rahoituksiin ja ideaali juuri meidän tarpeisiimme”, kommentoi Sun.

Tutkimushankkeissa tehdään esikilpailullista tutkimusta, joka tieteellisten tulosten lisäksi kehittää Suomen elinkeinoelämän osaamista. Tandem Industry Academia -rahoituksessa tohtoriksi väitellyt akateeminen tutkija työskentelee tutkimushankkeessa yhden vuoden akateemisessa organisaatiossa ja toisen vuoden tiiviimmässä yhteistyössä kumppaniyrityksen kanssa.

“Hankkeiden avulla saadaan toivottavasti uutta tietoa ja osaamista liikkumaan molempiin suuntiin ja edistämään näin sekä tieteellisiä että kaupallisia intressejä”, sanoo Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Oksanen.

Vaikuttavuussäätiö on Valtioneuvoston keväällä 2019 perustama tutkimusrahoitustoimija, jolle valtio lahjoitti 60 miljoonan euron peruspääoman. Säätiön tavoitteeksi on asetettu edistää suomalaisen huippututkimuksen vaikuttavuutta tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla.

Lisää tietoa rahoitettavista hankkeista löytyy .

Yhteystiedot:

Robin Ras

Robin Ras

Professori
Teknillisen fysiikan laitos

Kuvat: Mikko Raskinen ja Anni-Hanen-Kajander.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.