911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Uusia professorinimityksiä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

Kesän ja alkusyksyn aikana aloittaa neljä uutta professoria.
Uusia professorinimityksiä AaltoARTSissa
Photo: Mikko Raskinen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitoksen Adjunct Professor -tehtävään on nimitetty Matti Kuittinen. Professuurin aloituspäivä on 1.6.2019 ja ala resurssitehokkuus ja rakentamisen ympäristövaikutukset.

TkT Matti Kuittinen on rakentamisen materiaali- ja resurssitehokkuuteen sekä rakennusten elinkaariarviointiin erikoistunut arkkitehti sekä Aalto-yliopiston opettaja ja tutkija. Professuurin ohella Kuittinen työskentelee ympäristöministeriössä erityisasiantuntijana.

-----

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen Professor of Practice -tehtävään on nimitetty Miia Haavisto. Professuurin aloituspäivä on 15.8.2019 ja ala elokuva- ja tv-tuotanto. 

Miia Haavisto (OTK, TaK) on tuottaja ja Tekele Productions Oy:n perustaja ja omistaja. Haavisto on toiminut tuottajana vuodesta 2011 alkaen ja tuottanut mm. elokuvat Tuntematon sotilas, Tom of Finland, Miami, Päin seinää, Tuulensieppaajat ja Presidentintekijät sekä useita lyhytelokuvia. Ennen oman yhtiönsä perustamista Haavisto on toiminut toimitusjohtajana ja tuottajana kahdessa eri tuotantoyhtiössä sekä tuotantoneuvojana Suomen elokuvasäätiössä. 

----

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen Professor, Artistic Practices -tehtävään on nimitetty TaT Raija Talvio. Professuurin aloituspäivä on 15.8.2019 ja ala elokuva- ja tv-käsikirjoitus.

Raija Talvio on käsikirjoittaja, tutkija, leikkaaja ja Aalto-yliopiston opettaja. Leikkaajana Talvio on ollut mukana kaikissa Aki Kaurismäen 1980-luvulla valmistuneissa elokuvissa. Käsikirjoittajana Talvio on toiminut niin televisiossa, elokuvissa kuin teatterissakin. Hän on kirjoittanut Taru Mäkelän esikoiselokuvan Pikkusisar (1999), josta Mäkelä ja Talvio saivat vuoden 2000 Suomi-palkinnon. Vuonna 2013 sai ensi-iltansa Talvion käsikirjoittama ja Mäkelän ohjaama elokuva Mieletön elokuu. Talvion väitöskirja Filmikirjailijat (2015) tarkasteli elokuvakäsikirjoittajien ammattikunnan syntyä Suomessa 1930-luvulla.

----

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteen laitoksen Associate Professor (non-tenured) -tehtävään on nimitetty Laura Beloff. Professuurin aloituspäivä on 15.9.2019 ja ala visuaalinen kulttuuri ja taiteen käytänteet.

Laura Beloff (Ph.D.) on taiteilija ja tutkija, joka työskentelee taiteen, teknologian, biologian ja elävän materian manipulointiin liittyvien filosofisten kysymysten risteyskohdassa. Beloff on toiminut professorin (Associate Professor) tehtävässä IT University of Copenhagenissa Tanskassa, vierailevana professorina Wienin taideteollisessa korkeakoulussa University of Applied Arts Vienna sekä taiteen professorina Oslo National Academy of the Arts -taideakatemiassa.  

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.