911

Uutiset

Uusi ohjelma mallintaa nopeasti, miten virusta kantavat aerosolit liikkuvat sisäilmassa

Apulaisprofessori Ville Vuorinen kehittää Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa avoimen koodin ohjelmaa, joka vauhdittaa aerosolien leviämisen tutkimista. Ohjelma tekee jopa tunnissa sen, mihin aiemmin kului supertietokoneella useita päiviä.

Uudella ohjelmalla tehty simulaatio näyttää, miten ilmanvaihto vaikuttaa aerosolipilven hälvenemiseen ja miten aerosolit leviävät linja-autossa. Simulaatiot ja visualisointi Ville Vuorinen ja Heikki Kahila, Aalto-yliopisto

Aerosolit ovat hengitysteistä lähteviä pieniä hiukkasia, jotka voivat kantaa mukanaan taudinaiheuttajia, kuten koronaviruksia.

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen kehittää parhaillaan tutkimusryhmänsä kanssa ohjelmaa, jolla voidaan aiempaa nopeammin mallintaa aerosolien liikkumista. Hanke sai keväällä Suomen Akatemian erityisrahoituksen COVID-19-haussa. Monitieteellisessä tutkimuksessa ovat mukana myös Aalto-yliopiston professori Mikko Alavan tutkimusryhmä sekä joukko Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen tutkijoita.

”Aerosolien merkityksestä koronaviruksen leviämisessä on yhä vahvempaa tutkimusnäyttöä. Normaalisti aerosolimallinnuksiin menee useita päiviä, ja työ vaatii supertietokoneen laskentatehon. Meidän ohjelmamme hyödyntää pelimaailmasta tuttuja näytönohjaimia eli grafiikkaa näytölle piirtäviä kortteja. Niiden ansiosta mallinnus voidaan tehdä tavallisella tehokkaalla pöytäkoneella jopa yhdessä tunnissa”, Vuorinen sanoo.

Suljettu sisätila on riski

Ohjelman avulla voidaan mallintaa esimerkiksi ihmismäärän ja ihmisten sijoittumisen, tilaratkaisujen sekä ilmanvaihdon vaikutusta aerosolipilvien muodostumiseen, leviämiseen ja hälvenemiseen. Ohjelman valmistuttua Vuorinen aikoo antaa koodin kaikkien halukkaiden käyttöön.

”Hanke kestää puolitoista vuotta, ja sen aikana mallinnamme itse erilaisia julkisia tiloja elokuvateattereista urheilutapahtumiin, joukkoliikennevälineisiin ja kouluihin. Tavoitteena on, että projektin päätyttyä meillä on tehokas ja muokattava työkalu, joka palvelee tutkijoita ja muita ammattilaisia. Toivomme, että ohjelmamme voisi osaltaan mahdollistaa yhteiskunnan turvallisemman toiminnan myös pandemian aikana.”

Vuorinen keskittyy ryhmänsä kanssa sisätilojen mallintamiseen, koska riski aerosolitartuntaan on niissä merkittävästi ulkotiloja suurempi. Aerosolipitoisuudet kasvavat erityisesti suljetuissa tiloissa, joissa on paljon ihmisiä ja joissa puhutaan kovaa, huudetaan tai lauletaan. Altistusriskiä voi pienentää oleskelemalla tällaisissa tiloissa mahdollisimman lyhyen ajan, pitämällä etäisyyttä ja käyttämällä oikeanlaista maskia.

Viime keväänä Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, VTT:n ja Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät monialaisessa hankkeessa muun muassa sitä, miten yskiessä tai puhuessa syntyvät eri kokoiset pisarat käyttäytyvät ilmassa.  Aiemmin on kuviteltu, että vain hyvin pienet, alle 5 mikrometrin kokoiset pisarat voivat jäädä leijumaan aerosolihiukkasina ilmaan.

”Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että myös suuremmat, jopa 50–100 mikrometrin kokoiset pisarat voivat kuivua ilmavirtauksia seuraaviksi aerosoleiksi. Suurin osa ihmisen hengittämistä pisaroista jää siis ilmaan. Tiedolla on suuri merkitys julkisten tilojen tuuletuksen, ilmanvaihdon ja maskisuosituksien kannalta”, Ville Vuorinen sanoo.

Kevään tutkimusartikkeli (sciencedirect.com)

Uudet mallinnukset vahvistavat: Sairaiden eristäminen ja etätyön suosiminen ovat avainasemassa koronan torjunnassa

Mitä pidempään ja tiiviimmin julkisessa sisätilassa oleskellaan, sitä suuremmaksi tartuntariski kasvaa, tutkijat korostavat. Työvuoroja limittämällä ja hyvällä ilmanvaihdolla voidaan parantaa...

Lue lisää
Aerosol particles

Koronan leviämistä supertietokoneella mallintaneet tutkijat: Tärkeintä on nyt välttää vilkkaita sisätiloja

Neljän suomalaisen tutkimusorganisaation yhteishanke on selvittänyt koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä ilmassa. Alustavien tulosten mukaan virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat säilyä...

Lue lisää
Aerosolipilven mallintaminen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.