911

Uutiset

Uudistettu Dipoli avautuu Aalto-yliopiston kampuksella

Perinteikäs rakennus peruskorjattiin alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen koko yhteisön kohtaamispaikaksi.
Long, white table surrounded by 20 chairs in light and dark green and yellow. Backdrop is white concrete wall with some birch cladding. Photo by 911 / Tuomas Uusheimo

Aalto-yliopiston Dipoli-rakennus Otaniemessä on peruskorjattu yliopiston näyteikkunaksi, matalan kynnyksen kohtaamispaikaksi ja yhteiseksi päärakennukseksi. Dipolissa on työskentelytiloja, auditorio ja saleja, ravintoloita, näyttelytiloja ja taidetta. Rakennuksen yleiset tilat ovat avoinna myös suurelle yleisölle.

Yliopiston näyteikkuna

Yliopiston toiminta näkyy rakennuksen auloissa, näyttelytiloissa ja erilaisina tapahtumina. Dipolin toiminnallisen konseptin ja vision luomiseen ovat osallistuneet niin Aallon opiskelijat, henkilöstö kuin kumppanitkin. Rakennuksen julkisiin osiin tulee syksyn aikana esille yliopiston alumnien taidetta.

Uniikki rakennus on arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän ensimmäinen yhteinen suunnittelutyö. Dipoli valmistui vuonna 1966. Alkuun rakennuksen omisti Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta. Se oli pitkään teekkareiden kulttuuritoiminnan keskus ja tunnettu monenlaisista tapahtumistaan. Aalto-yliopisto osti rakennuksen vuonna 2014.

Juhlasali on nyt nimeltään Kaleva. Sali on vuosien varrella toiminut monenlaisten tilaisuuksien näyttämönä.

Ainutlaatuista arkkitehtuuria

Dipoli on käynyt läpi mittavan teknisen ja tilallisen uudistuksen. Rakennuksen energiatarpeesta katetaan maalämmöllä lähes 50 prosenttia.

”Peruskorjauksessa on kunnioitettu Pietilöiden alkuperäisiä suunnitelmia ja rakennuksen ainutlaatuista arkkitehtuuria. Kattoikkunat ja takat on kunnostettu, aikojen saatossa umpeen laitettuja portaikkoja on avattu ja alkuperäisiä betonipintoja palautettu”, sanoo Antti Ahlava, Aalto-yliopiston kampuksen kehittämisestä vastaava vararehtori.  

Dipolissa työskentelee yliopiston johto sekä osa henkilöstöstä, yhteensä noin 140 henkeä. Rakennuksessa testataan uusia työn tekemisen tapoja, monitilatoimistoja ja digitaalisia työvälineitä.

Dipoli antaa uudenlaisia mahdollisuuksia yhteistyöhön aaltolaisten ja yliopiston kumppaneiden kesken. Elokuussa Dipoliin muuttaa Aalto-yliopiston kumppani Tekniikan akatemia TAF.

Monipuolisia ravintoloita

Dipoliin on avautumassa monipuolinen ravintolamaailma, jonka ravintoloitsijana toimii Fazer. Vaihtoehtoina ovat opiskelijaravintola Reima, bistro ja kahviloita sekä à la carte -ravintola Metso.

Peruskorjauksen myötä myös tapahtumajärjestäminen Dipolissa on uudistunut. Talo palvelee pääsiassa yliopiston omia tilaisuuksia mutta tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille.

Graniittilohkareista tehdyt luonnonkivimuurit ovat oleellinen osa Dipolin arkkitehtuuria.

Peruskorjauksen pää- ja arkkitehtuurisuunnittelu: ALA Arkkitehdit
Sisustussuunnittelu: Tuuli Sotamaa
Urakoitsija: NCC Rakennus

Osoite: Otakaari 24, Otaniemi, Espoo

äپٴᲹ:
Vararehtori Antti Ahlava, antti.ahlava@aalto.fi, puh. 050 324 1179
Viestintäpäällikkö Anu Salmi-Savilampi, median yhteyshenkilö, vierailut ja kuvat, anu.salmi-savilampi@aalto.fi, puh. 050 464 4585
Tilamyynti: tilamyynti@aalto.fi

Valokuvat: Aalto-yliopisto/Tuomas Uusheimo

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Tummapukuinen esiintyjä esittelee ELLIS Institute Finland -diaa värikkäin ikonein luokkahuoneessa
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön

Korkealle tähtäävä tutkimus, perustamallit terveydenhuoltoon ja tekoäly TKI-toimintaan