911

Uutiset

Uudet bioanturit avaavat tien helppokäyttöisille terveystesteille

Aalto-yliopistossa on kehitetty bioanturi, jonka avulla voidaan valmistaa uusia, jopa kotikäyttöön sopivia terveystestejä.
Peilimäisen heijastusvärin visualisointi mustalla kappaleella. Alumiininitridillä, piidioksidilla ja niiden yhdistelmillä peitettyjä hopean nanohiukkasia sisältäviä kantaja-aineita mustalla taustalla, joka korostaa eri värien heijastuskontrastia normaalilla tulokulmalla.

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet bioanturin, jonka avulla voidaan valmistaa uusia, jopa kotikäyttöön sopivia terveystestejä esimerkiksi tulehduksellisten suolistosairauksien ja syöpien tunnistamiseksi. Uuden plasmonisen bionaturin avulla voidaan nähdä sairaita eksosomeja, jotka ovat tärkeitä terveyteen liittyviä ilmaisimia. Eksosomit ovat veressä ja virtsassa esiintyviä vesikkeleitä eli solussa olevia kalvorakkuloita, jotka kuljettavat, varastoivat ja hajottavat solujen sisäisten toimintojen tuotteita tai jätteitä.

Keksinnön pohjalta voidaan kehittää erilaisia, raskaustestien kaltaisia helppokäyttöisiä terveystestejä. Niiden avulla tarpeeksi ajoissa tehty analyysi auttaa tunnistamaan sairauksia ja aloittamaan oikean hoidon ajoissa. Biolääketieteen lisäksi keksintöä voidaan käyttää teollisuudessa edistyksellisissä energiasovelluksissa.

Tutkijat kehittivät uuden bioanturin sijoittamalla plasmonisia metahiukkasia mustalle kappaleelle, joka imee itseensä kaiken siihen kohdistuvan säteilyn. Plasmonit ovat plasman värähtelyenergian kvantteja. Plasmonisia materiaaleja on käytetty muun muassa tekemään esineistä näkymättömiä tieteellisissä kokeissa.

”On poikkeuksellista, että voimme tehdä tällaisia havaintoja paljain silmin. Perinteiset plasmoniset bioanturit pystyvät havaitsemaan analyyttejä vain molekyylitasolla. Tätä ennen bionäytteiden havainnointia paljain silmin ei ole juurikaan edes yritetty, saati että siinä olisi onnistuttu”, Aalto-yliopiston professori Mady Elbahri sanoo.

Elbahrin mukaan monimutkaisia valmistus- ja kaavoitusmenetelmiä ei tarvita. Keksintö mahdollistaa biohavaintojen tekemisen paljaalla silmällä näytteistä, joiden molekyylien polarisoituvuudessa on tapahtunut hyvin pieniä, jopa vain 0,001 prosentin muutoksia.

Tutkimus on julkaistu Advanced Materials -ä.

äپٴᲹ:
Professor Mady Elbahri, 911
mady.elbahri@aalto.fi
p.050 464 8990

Artikkeli: Mady Elbahri, Moheb Abdelaziz, Shahin Homaeigohar, Abdou ElSharawy, Mehdi Keshavarz Hedayati, Christian Röder, Mamdouh El Haj Assad, and Ramzy Abdelaziz: Plasmonic Metaparticles on a Blackbody Create Vivid Reflective Colors for Naked-eye Environmental- and Clinical Bio-detection. Advanced Materials 2017. DOI: 10.1002/adma.201704442

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.