Utopia voidaan tulkita monella tavalla
Dirk Hoyer perehtyi Aalto-yliopistossa tekemässään väitöstutkimuksessaan (Ap)Art Contemporary Art And Utopia utopian käsitteeseen ja merkitykseen erityisesti virolaisten nykytaiteen tekijöiden työssä. Työn lähtökohtana oli Thomas Moren vuonna 1516 kirjoittama Utopia-teos, joka loi aikanaan perustan moniselitteiselle käsitteelle.
– Utopialla on perinteisesti ollut merkittävä rooli taiteessa siihen liitetyn pohdiskelevan päättelyn, mielikuvituksen korostamisen ja vaihtoehtoisten visioiden kehittämisen kautta. Työni taiteellinen osio on 60 minuuttinen dokumenttielokuva ”(ap)art”, jossa 16 virolaista taiteilijaa pohtii utopian käsitettä oman taiteensa kautta, Hoyer kertoo.
Mietiskelyä ja aktivismia
Viro on historiansa vuoksi usein leimautunut kommunismin jälkeiseksi valtioksi. Tämän takia siltä puuttuu vertailukohtia, jotka ovat kansainvälisen taiteen kentällä vaikuttaneet utopia-ajattelun elpymiseen.
– Utopia-sanan ymmärrystä vaikeuttaa paitsi yksinkertaistettu käsitys siitä, että kommunismi oli utopiajärjestelmä, myös virolaisen yhteiskunnan uudelleenmuotoutuminen 1990-luvun jälkeen. Nykytaiteen kentässä tämä näkyy aiemmin hyvin kiinteän taideyhteisön pirstoutumisena, minkä vuoksi ”Ei ole vaihtoehtoja” -ajattelumallia ei ole kyseenalaistettu eikä utopialle ominaisia muutosvoimia ole päässyt kehittymään, Hoyer kuvailee.
Tutkimus jäsentää nykytaiteen kentältä neljä erilaista utopiastrategiaa: nykyutopian, mietiskelyyn perustuva utopian, aktivismin ilman utopistista mielikuvaa ja kestävää kehitystä painottavan retopian. Utopia-ajattelun toinen ääripää on fatalistinen käsitys siitä, ettei mahdollisuutta muutoksiin globaalilla tasolla ole. Toisen mukaan taas muutos konkretisoituu käytännön sosiaalisten ja paikallisten kokeilujen kautta.
äöپܳܲ
Dirk Hoyerin väitöskirja ”(Ap)Art Contemporary Art And Utopia” tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa perjantaina 30.10.2015 klo 12, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki. Vastaväittäjänä toimii tohtori Dafydd Sills-Jones Aberystwythin yliopistosta.
Väitöskirjojen tilaukset Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun verkkokirjakaupasta: shop.aalto.fi, tiedustelut: artsbooks@aalto.fi, puh. 050 313 7086.
äپٴᲹ:
Dirk Hoyer, dirhoy@gmail.com
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.