Tuudittava patja hurmasi Slushissa
Loppuunmyydyn Slushin 15 000 vierasta täyttivät Messukeskuksen keskiviikkona, ja ensimmäistä kertaa partnerina tapahtumaan osallistuneen Aallon ständillä riittikin tungosta. Erityisen paljon kiinnostusta herättivät yliopistosta ponnistaneet startupit. Esittäytymässä olivat muun muassa tuudittavaa vauvanpatjaa valmistava Familings ja kaverien väliseen kulunjakoon ja velkojen hallintaan mobiilisovelluksen kehittänyt Scrooge.
Ständillä esittäytyvät myös Aallon monet yrittäjyystoimijat, kuten Aalto Ventures Program.
Aalto-yliopiston ympärille syntyneestä innovaatioekosysteemistä ponnistaa vuosittain 70–100 uutta yritystä. Tänään torstaina Aallon ständillä ovat mukana esimerkiksi uudenlainen muodin markkinapaikka Stylewhile, digitaalisten ratkaisujen pelillistämiseen erikoistunut Richen sekä mikrosatelliittipalvelua tuottava, tutkimusprojektista alkunsa saanut ICEYE.
Lue myös: Yrittäjyystoimijat Aallossa
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.