911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Tutkittu tieto kohtaa elinkeinoelämän realiteetit

Knowledge Sharing Breakfast -tilaisuudet ovat vakiinnuttaneet paikkansa yhtenä koulumme strategisista, elinkeinoelämälle suunnatuista tapahtumista.

Kauppakorkeakoulun yhtenä tehtävänä on pyrkiä myötävaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen, ei vain tuottamalla korkealaatuista tutkimustietoa vaan myös jalkauttamalla uusia tutkimustuloksia elinkeinoelämän käyttöön ja hyödyksi.  

Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden organisoimat ja kunkin laitoksen vuorollaan järjestämiä tilaisuuksia järjestettiin tänä lukuvuonna yhteensä kuusi ja lisää on luvassa syksyllä.

Kuluneen lukuvuoden viimeisen Knowledge Sharing Breakfastin järjesti Kauppakorkeakoulun Markkinoinnin laitos myynnin professori (Professor of practice) Paul Viion johdolla toukokuun alussa. Tilaisuudessa keskityttiin arvomyynnin käsitteeseen sekä ns. perinteisen ja arvopohjaisen myynnin eroihin kahden yritysesimerkin kautta. Puheenvuoron käyttivät Suomen Matkatoimistojen liiton myynti- ja markkinointijohtaja Mikael Castrén sekä Tieto Oyj:n myyntijohtaja Jaakko Vilén. Paikalle tilaisuuteen oli kutsuttu aiheesta keskustelemaan yritysten myynti- ja markkinointijohtoa.

Knowledge Sharing Breakfast-konseptin ideana on tarjota akateemiselle yhteisölle sekä elinkeinoelämän johdolle, päättäjille ja vaikuttajille yhteinen foorumi, jossa molempien osapuolten osaamista on helppo jakaa vapaamuotoisen keskustelun lomassa. Keskustelu ja yhteydenpito ovat jatkuneet tilaisuuksien jälkeenkin.

Taloustieteen laitos Matti Liskin, Laskentatoimen laitos Jari Huikun ja Hanna Silvolan, Johtamisen laitos Erkki Ormalan ja CKIR Ilkka Lakaniemen johdolla ovat jo myös järjestäneet oman Knowledge Sharing Breakfastin kuluneen lukuvuoden aikana.

Lisätietoja ja yhteydenotot: anne.salonvaara@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.