911

Uutiset

Tutkijat ylittivät mikroaaltomittausten kvanttirajan

Tutkijoiden kehittämää mikroaaltojen mittausmenetelmää voidaan hyödyntää kvanttilaskennassa tai gravitaatioaaltojen mittauksessa.
Mikrorummut mahdollistavat radiotaajuisten signaalien lähes kohinattoman mittaamisen. Kuva: Mika Sillanpää.

Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat löytäneet uuden mikroaaltojen mittaustekniikan, joka mahdollistaa mittauksen kvanttirajalle ja jopa sen yli. Menetelmää voidaan hyödyntää kvanttilaskennassa tai gravitaatioaaltojen mittauksessa.

Kvanttimekaanisen Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaan havaitsija ei voi saada yhtä aikaa täysin tarkkaa tietoa sekä hiukkasen paikasta että sen liiketilasta, mikä asettaakin rajoituksen kaikille mittauksille. Kvanttimekaniikan teorian mukaan myös valo eli sähkömagneettiset aallot voidaan esittää hiukkasina, fotoneina, ja niiden mittausta rajoittaa kyseinen epätarkkuusperiaate. Ilman mittausten epätarkkuutta voisimme mitata mielivaltaisen pieniä signaaleja, ja esimerkiksi kännykkäverkot toimisivat kaikkialla maailmassa yhden ainoa tukiaseman välityksellä.

Tietoliikenteessä käytettävien radio- ja mikroaaltotaajuuksisten signaalien mittaustarkkuus riippuu pääosin mittareiden teknisistä rajoitteista ja tästä syystä niissä mittaus on paljon epätarkempi kuin mitä kvanttiraja vaatii. Mikroaaltomittausten kvanttiraja on kuitenkin saavutettu kvanttilaskennassa käytettävillä suprajohtavilla mikropiireillä. Jokin aika sitten Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston ryhmät pääsivät jo hyvin lähelle yhdistämällä mikroaaltoresonaattoreita värähteleviin nanorumpukalvoihin.

Kvanttirajan tuolle puolen nanorummun avulla

Nyt julkaistussa työssä käytettiin uudella tavalla nanomekaanisia värähtelijöitä eli nanorumpuja, mikä mahdollistaa jopa kvanttirajan yli menevän mittauksen. Hiukkaselle tämä olisi mahdollista mittaamalla vain joko paikkaa tai liiketilaa, ja jättämällä huomiotta kaikki informaatio toisesta ominaisuudesta.

”Valoaallolle vastaava mittaus voidaan toteuttaa ottamalla huomioon vain osa aallosta, ja jättämällä rauhaan toinen osa”, selittää nanorumpukalvoilla mittauksen tehnyt tutkijatohtori Caspar Ockeloen-Korppi.

Tutkimusryhmät ovat patentoineet uuden menetelmän. Tutkimusta johtanut Aalto-yliopiston professori Mika Sillanpää korostaa mahdollisia sovellusalueita: ”Menetelmää voidaan käyttää mittaamaan hyvin heikkoja signaaleja vaikkapa kvanttilaskennassa tai gravitaatioaaltojen mittauksessa.”

Ockeloen-Korpin ja Sillanpään lisäksi tutkimusryhmään kuuluivat Juha-Matti Pirkkalainen ja Erno Damskägg. Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksesta mukana olivat Tero Heikkilä ja Francesco Massel. Työ tehtiin Suomen Akatemian Matalien lämpötilojen kvantti-ilmiöiden ja komponenttien huippuyksikössä ja sitä rahoitti myös Euroopan tiedeneuvosto.

Tulokset julkaistiin fysiikan alan arvostetuimpiin kuuluvassa julkaisussa .

äپٴDz:
•    Artikkeli: ”Noiseless Quantum Measurement and Squeezing of Microwave Fields Utilizing Mechanical Vibrations”, Physical Review Letters 118, 103601 (2017) https://doi.org/10.1103/PhysRevLett.118.103601 
•    Mika Sillanpää, Mika.Sillanpaa@aalto.fi,  puh. +358 50 3447 330
•    Tero Heikkilä, Tero.T.Heikkila@jyu.fi, puh. +358 40 8054804

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.