911

Uutiset

Tutkijat valjastivat tuulen esineiden liikuttamiseen

Tutkijoiden mukaan ilmavirtojen luova hyödyntäminen voi synnyttää uusia robottiteknologioiden muotoja.
Tutkijat suunnittelivat algoritmin, joka ohjaa ilmasuuttimen suuntaa kahdella moottorilla.
Tutkijat kehittivät laitteen ja algoritmin, jotka ohjaavat suihkun luomaan ilmavirtauskentän. Menetelmällä voidaan hallita lähes minkä tahansa muotoisten esineiden liikettä. Kuva: Aalto-yliopisto / Artur Kopitca

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden tekniikan, jolla esineiden liikettä voidaan ohjata ilmavirtojen avulla etäältä, ilman kosketusta. 

”Kaikkialla ympärillämme on tuulta tai ilmavirtaa. Luonnossa se liikuttaa monia eri asioita, kuten siitepölyä, taudinaiheuttajia, pisaroita, kasvien siemeniä ja lehtiä – monen metrin etäisyydelle ja pidemmällekin. Tuulta on käytetty aktiivisesti myös teollisuudessa ja arjessamme, kuten vaikka lehtipuhaltimissa. Emme kuitenkaan voi hallita lehtien suuntaa, vaan voimme ainoastaan puhaltaa niitä yhteen kasaan”, Aalto-yliopiston professori Quan Zhou kertoo tutkimuksen taustasta.

Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että puhaltimista tuleva ilmavirta on yleensä kaoottista, mutta kuitenkin riittävän säännöllistä ohjaamaan erilaisia esineitä sekä poispäin virtaussuunnasta että myös sivuttain – ja jopa kohti ilmasuutinta, josta ilmavirta puhaltaa.

Jotta esineenkäsittely tuulen avulla kohteeseen koskematta onnistuu, on ensin ymmärrettävä, kuinka ilmavirta liikuttaa esineitä. Tätä varten tutkijat tallensivat tuhansien eri kappaleiden liikkeitä keinotekoisella ilmavirralla sekä rakensivat malleja siitä, kuinka esineet liikkuvat pinnoilla ilmasuihkun puhaltaessa. 

”Suunnittelimme algoritmin, joka ohjaa ilmasuuttimen suuntaa kahdella moottorilla. Algoritmi ohjaa ilmasuihkun kohteen pintaan ja sivulle useiden metrien päästä vastakkaisesta suunnasta, jolloin kohde liikkuu haluttuun suuntaan. Ohjausalgoritmi myös säätää ilmasuuttimen suuntaa jatkuvasti niin, että ilmavirta liikuttaa esineitä haluttua liikerataa pitkin”, Zhou kertoo.

”Havainto antoi meille mahdollisuuden käyttää ilmavirtaa liikkeen manipuloimiseen eri liikeradoilla, ympyröissä tai monimutkaisia kirjainmaisia polkuja pitkin. Menetelmämme on monipuolinen esineiden muotojen ja materiaalien suhteen – eli voimme hallita lähes minkä tahansa muotoisten esineiden liikettä”, hän sanoo.

Monia sovellusmahdollisuuksia

Ilmavirtojen lupaavia ja monipuolisia vaikutuksia on tutkittu tähän mennessä vain vähän, eikä mikään ryhmä ole aikaisemmin tutkinut erilaisten esineiden manipulointia ilmavirran avulla. 

”Tekniikka vaatii vielä hiomista, mutta se voi olla hyödyllinen esimerkiksi kerättäessä  hajallaan olevia esineitä, kuten ympäristöä pilaavia roskia, ja niiden ohjaamista keräyspisteeseen kaduilla,  aukioilla tai vaikka vesistöissä. Lisäksi tekniikka voisi auttaa monimutkaisissa käsittelytehtävissä, joissa fyysinen kosketus on mahdotonta, kuten sähköpiirien käsittelyssä.”

Tutkijaryhmä suhtautuukin optimistisesti tämän luonnon inspiroiman lähestymistavan hyödyntämättömään potentiaaliin.

”Uskomme, että tekniikka voisi kehittyä entisestään ymmärtämällä syvällisemmin ilmavirtauskentän ominaisuuksia. Tämä on seuraavaksi ryhmämme tutkimuksen kohteena”, Zhou kertoo.

.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.