911

Uutiset

Tutkijat: Digitaalisten tartunnänjäljityssovellusten pitäisi ottaa sosiaaliset verkostot paremmin huomioon

Aalto-yliopiston tutkijat hyödynsivät verkostotieteen oppeja mallintaakseen tehokkaampia taudinjäljityssovelluksia.
Illustration of digital pandemic tracing networks
Digitaalisilla taudinjäljityssovelluksilla on mahdollista vaikuttaa taudin leviämiseen, jos mallinnuksessa kiinnitetään huomiota myös sosiaalisiin verkostoihin. Kuva: Abbas K. Rizi

Digitaaliset taudinjäljityssovellukset lanseerattiin pian koronaviruksen laajennuttua globaaliksi pandemiaksi. Tartuntaketjujen jäljittämisen toivottiin nopeuttavan karanteeneja ja vähentävän muita torjuntakeinoja, kuten liikkumis- ja aukiolorajoituksia.

Sovellukset kohtasivat kuitenkin haasteita ihmisten käyttäytymisen tasolla.

”Tieteessä on lukuisia vaikeita ongelmia, mutta sosiaalinen käyttäytyminen on vielä monimutkaisempaa – se on kompleksia”, sanoo Abbas K. Rizi, väitöskirjatutkija Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselta.

Huoli yksityisyydestä johti monissa maissa alhaisiin käyttäjämääriin ja ennakoitua heikompaan vaikuttavuuteen. Julkisuudessa väiteltiin myös, mikä olisi sovellusten riittävä käyttäjämäärä, jolla pandemiaa voisi hallita.

”Nämä luvut perustuvat yleensä mallinnuksiin, jotka eivät ota huomioon sosiaalisen kanssakäynnin solmukohtia tai kerrostumia”, täydentää Rizi. Hän julkaisi hiljattain yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa , jossa selvitettiin sovelluksen käyttäjien sekä karanteenien epäonnistumisten vaikutusta epidemiakynnykseen, taudin todennäköisyyteen ja arvioituun levinneisyyteen.  

Tutkimuksessa sosiaalista käyttäytymistä mallinnettiin erilaisissa skenaarioissa muun muassa homofilian avulla, joka viittaa ihmisten taipumukseen olla vuorovaikutuksessa samankaltaisten ihmisten kanssa. Samankaltaisuus voi liittyä ikään, ammattiin, tulotasoon tai kansallisuuteen.

”Kun jäljityssovellusten tehoa arvioidaan, käyttäjien määrän ei pitäisi olla ainoa merkitsevä luku, vaan sen lisäksi pitäisi selvittää käyttäjien homofilia-astetta”, Rizi sanoo.

Taudinjäljityssovellusten vaikuttavuus on hyvin erilainen, mikäli käyttäjät ovat sosiaalisesti aktiivisia ihmisiä, verrattuna ihmisiin, joiden sosiaalinen piiri on pienempi.

”Onnistuimme simuloimaan taudin leviämisen ajankohdan ja koon, vaikka vain pieni osuus väestöstä lataisi sovelluksen. Tarkempaa mallinnusta varten meidän tarvitsee tietää sosiaalisten verkostojen rakenne, sovellusten jakauma väestössä sekä taudinjäljityksen toimivuus.”

Perinteiset epidemiologiset mallit ovat rakennettu oletuksille, jotka pitävät ihmisten välisiä kohtaamisia satunnaisina. Verkostotutkijat lisäävät matemaattisiin malleihinsa myös sosiaalisen käyttäytymisen muuttujia, jotka pyrkivät luomaan todenmukaisemman kuvan verkottuneista yhteiskunnista.

”Tutkimustuloksemme viittaavat siihen, että digitaalisella taudinjäljityksellä on mahdollista vaikuttaa taudin leviämiseen nostamalla epidemiakynnystä ja rajoittamalla taudin leviämisen kokoa.”

Tutkimusartikkeli on julkaistu Physical Review E:ssa, jota julkaisee yhdysvaltalainen fysiikan alan järjestö American Physical Society.

Abbas Rizi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.