911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Tutkija tarvitsee lapsen mielen ja rutkasti sisua

Mikrorobotiikan professori Quan Zhou liikuttaa näkymättömiä asioita, joilla on suuria vaikutuksia.

Tutkijan ura oli Quan Zhoulle luonnollinen valinta. Kuva Anni Hanén.

Alani on mikro- ja nanorobotiikka, eli kehittämäni laitteet liikuttavat asioita, jotka ovat niin pieniä, että ankarallakin tirkistelyllä ne voi juuri ja juuri nähdä pieninä pisteinä. Työ on haastavaa – mutta samalla valtavan hauskaa.

Mikrorobotiikka on tärkeä, jopa mullistava, tekijä monissa käytännön sovelluksissa. Yksi niistä on mikroskooppisten pienten, esimerkiksi optisissa systeemeissä ja mikroelektroniikassa, tarvittavien komponenttien valmistus. Toinen merkittävä sovellusala on bioteknologia; mikrorobotiikkaa voidaan käyttää esimerkiksi liikuttamaan soluja tai viemään niihin partikkeleita, kuten lääkeaineita.

Miten sinusta tuli tutkija?

Olen aina pitänyt kriittisestä ajattelusta. Kasvuympäristölläni oli varmasti myös iso merkitys: äitini oli langattoman televiestinnän professori, isäni matemaatikko ja setäni virtausmekaniikan professori. Tutkiminen tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta – siskonikin työskentelee professorina Harvardin yliopistossa.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohdat?

Yksi niistä oli, kun koordinoimani tutkimushanke valittiin ensimmäisenä EU:n taloudellisen toipumisen edistämisohjelmaan. Toinen koitti, kun teimme läpimurron esineiden liikuttelussa musiikin avulla ja saimme työmme Nature Communications -tiedejulkaisuun. Samantyylisiä akustisia kokeita on tehty yli kahden sadan vuoden ajan, mutta me löysimme melko kaoottisesta ilmiöstä johdonmukaisuuksia ja teimme ennätyksen siinä, miten montaa itsenäistä liikettä voidaan hallita yhden äänilähteen avulla.

Mitkä ovat tutkijan tärkeimmät ominaisuudet?

Niitä on kaksi: uteliaisuus ja sisukkuus. Tutkijalla pitää olla lapsen mieli; kyky nähdä asioita, jotka muilta jäävät huomaamatta. Sisua tarvitaan, jotta uskaltaa pitää kiinni omista ideoistaan ja viedä niitä eteenpäin.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Tulevaisuus näyttää valoisalta ja odotan sitä innolla. Vakinainen professuuri antaa minulle uudenlaista vapautta viedä tutkimustani uusille, monitieteellisille alueille. Haluaisin tuoda lisää automaatiota fysiikan ja biologian tutkimukseen niin, että niiden laatu ja nopeus paranisivat. Olen myös avoin uusille, hulluillekin, ideoille – kunhan ne ovat merkittäviä tieteen tai sen sovellusten näkökulmasta.

Quan Zhou ja muut Aalto-yliopiston uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan monialaisessa iltapäivässä 15.  maaliskuuta klo 14.15 alkaen. Tervetuloa!

Katso luentojen ohjelma

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.