Tuloksia kestävän alue- ja kaupunkikehittämisen tueksi
Valtioneuvoston rahoittamat tutkimushankkeet (VN Teas, kestävän alue- ja kaupunkikehityksen kokonaisuus) järjestivät seminaarin. Seminaarin tarkoituksena oli välittää tietoa ja muodostaa kokonaiskuvaa hankkeiden jo saamista ja odotettavissa olevista tuloksista.
Seminaari kokosi paikalle noin 30 tutkijaa ja asiantuntijaa, kuulemaan neljän hankkeen tuloksia sekä kahta aihepiiriin liittyvää asiantuntijaesitystä. Seminaarissa tutkimustuloksia esittelivät YHTÄJALKAA - hanke, joka pohjusti liikenteen ja maankäytön uudistuvaa suunnittelua; VALUMA-hanke, joka esitteli verkostoyhteistyön aluemallin; YKR-demo hanke, joka esitteli yhdyskuntarakenteen hyviä käytäntöjä ja kokeiluja; sekä KESTO-hanke, joka esitteli kestävän kehityksen johtamista ja toimeenpanoa paikallistasolla. Näiden hankkeiden tuloskatsauksen lisäksi, seminaarissa Seppo Laakso ja Heikki Metsäranta esittelivät liikennehankkeiden vaikutustenarviointia.
Seminaariesitykset löytyvät alta.
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.