Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!
Kesäkoulun ohjelma yhdistelee paikan päällä tehtäviä tutustumiskäyntejä, käytännön innovointia sekä kulttuurielämyksiä.
²Ñ¾±³Ùä:&²Ô²ú²õ±è;
Kesäkoulu sisältää luentoja, ryhmätöitä kansainvälisessä ryhmässä, vierailuja teknologia- ja muotoilualan yrityksiin sekä tutustumista Shanghain innovaatioympäristöön ja kulttuuriin.
Kesäkoulun aiheena ovat hyvinvointi-innovaatiot ja kesäkoulussa perehdytään Shanghain asukkaiden hyvinvointihaasteisiin ja ideoidaan ja työstetään niihin ratkaisuja.
Kurssi järjestetään Tongjin yliopiston Sino-Finnish -keskuksessa, Shanghaissa 1.–14. elokuuta 2026. Kurssi on laajuudeltaan 3 opintopistettä (huomioithan, että opintopisteet on sisällytettävä Aalto-yliopistossa suorittamaasi tutkintoon).
Kuka voi hakea:
Tongji-yliopiston kesäkouluun voivat hakea Aalto-yliopiston eri alojen (tekniikka, taide, kauppatiede) kandi- tai maisterivaiheen tutkinto-opiskelijat. Tongjin yliopisto edellyttää, että eurooppalaisista yliopistoista saapuvat opiskelijat ovat kansalaisuudeltaan eurooppalaisia. Opiskelijoilla tulee olla sujuva englanninkielen taito sekä motivaatio kesäkoulun aihepiiriin.
Kustannukset ja apurahat:
Aalto-yliopisto voi myöntää enintään 4 liikkuvuusapurahaa valituille opiskelijoille (1250 €/opiskelija). Tongjin yliopisto tarjoaa majoituksen, ateriat ja paikallisliikenteen osallistujille. Kaikki muut kulut (kuten matkavakuutus) ovat osallistuvien opiskelijoiden omalla vastuulla.
Aallon sisäinen haku ja hakukäytännöt:
- Hakuaika 9.–24. huhtikuuta. Huomioithan, että lopulliset hakemukset on jätettävä 24.4.2026 klo 12.00 mennessä (keskipäivä, Suomen aikaa). Puutteellisia tai myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
- Hakemuksen pakolliset liitteet: Aalto-yliopiston opintosuoritusote ja koulutusohjelmassa hyväksytty opintosuunnitelma, jotta voidaan varmistaa, että kesäkoulun opintopisteet voidaan sisällyttää opiskelijan Aalto-yliopistossa suorittamaan kandidaatin- tai maisterintutkintoon. Voit pyytää tarkat ohjeet opintosuunnitelman tekemiseen oman koulusi kansainvälisiä liikkuvuuksia hoitavalta henkilöltä.
- Jos haluat hakea, ota yhteyttä exchanges-eng@aalto.fi saadaksesi tarkemmat ohjeet sähköiseen hakemiseen. Varaa riittävästi aikaa hakemuksen laatimiseen ja erityisesti opintosuunnitelman hyväksymisprosessiin. Huomioithan, että täydellinen hakemus liitteineen on jätettävä viimeistään 24.4. klo 12:00 (keskipäivä).
- Hakijoille ilmoitetaan Aalto-yliopiston sisäisen valinnan tuloksista viimeistään 8.5.2026. Huomioithan, että lopullisen valintapäätöksen tekee Tongjin yliopisto.
Aalto-yliopiston valintaperusteet:
Valittujen opiskelijoiden toivotaan edustavan mahdollisimman monipuolisesti Aalto-yliopiston eri aloja. Valinnassa priorisoidaan opiskelijoita, joilla ei ole aiempaa vaihtokokemusta Aallon tutkinto-opintojen aikana. Jos hakemuksia on enemmän kuin liikkuvuusapurahoja (4), opiskelijat valitaan opintomenestyksen perusteella eri aloja edustaen. Huomioithan, että Tongjin yliopisto tekee lopullisen päätöksen hyväksyttävistä osallistujista.
Lue lisää uutisia
Opiskelija - vastaa kyselyyn kielten käytöstä Aallossa 18.5. mennessä
Sinun vastauksesi on tärkeä. Kyselyn avulla kehitetään yliopiston yhteisiä kielikäytänteitä.
Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus
Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijat järjestävät keräyksen nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi
Keräys on käynnissä 2.5. asti.