911������

Teemu Malmi, laskentatoimen professori:

Olen keskittynyt tutkimuksessani viime vuodet kahteen suureen teemaan: laskennan rooliin yritysten ohjaus- ja johtamisjärjestelmissä sekä terveydenhoitoon ja sen tehostamismahdollisuuksiin.

Olen kouluttanut paljon terveydenhoidon ammattilaisia, sillä talousasiat eivät perinteisesti ole kuuluneet alan opintoihin. Nyt tilanne on muuttumassa, kun yhä enemmän pohditaan sitä, miten rajallisella rahamäärällä voidaan saavuttaa mahdollisimman paljon terveyshyötyä.

Sote-menot ovat pitkään kasvaneet bruttokansantuotetta vauhdikkaammin, mikä on kestämätön yhtälö. Se ei myöskään ole mikään luonnonlaki, joka on vain hyväksyttävä, edes väestön vanhetessa, sillä suurimmalla osalla ihmisistä hoidon tarve kasvaa vasta yhden tai kahden viimeisen elinvuoden aikana.

Edellisen hallituksen sote-uudistuksen kaaduttua lähdimme selvittämään erilaisia tuottavuuslukuja ja sitä kautta säästömahdollisuuksia. Suomi on terveysjärjestö WHO:n listoilla korkealla leikkausten määrissä. Alueiden välillä on kuitenkin valtavia eroja, jotka eivät selity sairastavuudella. Tämä viittaa siihen, että leikkausten määrää ohjaa kysynnän sijaan niiden tarjonta. Tilanteen muuttaminen vaatii tehokasta johtamista ja tuotantorakenteiden uudistamista, ja tämä taas ei onnistu ilman suurempia sote-alueita.

Kunnallisalan kehittämissäätiön ja yhdeksän sairaanhoitopiirin rahoittamassa tutkimuksessa vertailimme eri sairaanhoitopiirien kustannuksia. Laskimme, että sote-kustannuksista on mahdollisuus säästää jopa 2,6 miljardia euroa palveluiden tasoon oleellisesti puuttumatta. Tämä onnistuisi ottamalla mallia tehokkaimmista sairaanhoitopiireistä, vähentämällä leikkausten määrää, tehostamalla leikkaussalien, laboratorioiden ja kuvantamispalveluiden toimintaa, ohjaamalla resursseja kuntoutukseen sekä panostamalla vanhustenhoitoon. Suomessa esimerkiksi dementiapotilaita hoidetaan yhä liian paljon makuuttamalla sairaalassa, mikä on usein kohtalokasta ja kallista.

Nyt kaatuneeseen sote-ehdotukseen tehtiin suuri valuvika, kun hintakilpailua ei tuotu mukaan, vaan yksityisille ja julkisille sote-keskuksille maksettava hinta laskettiin julkisen toimijan kustannustason mukaan. Markkinalogiikan mukaan yksityiset yritykset tulevat erityisesti sinne, missä potilaita on enemmän. Näin julkinen sektori joutuu hoitamaan reuna-alueet, jolloin kustannustaso nousee – ja yritykset saavat automaattisesti kovemman korvauksen, eli tulonsiirron yhteiskunnalta.

Näiden yhteiskunnan tason laskelmien jälkeen olemme pureutuneet yksittäisiin organisaatioihin ja niiden toiminnan tehostamiseen sekä etsineet keinoja, joilla henkilökunta saataisiin innostumaan tuottavuuden kehittämisestä. Yksi perusajatuksista on, että toiminnan johtamisen ja suunnittelun pitäisi olla faktapohjaista eli perustua mahdollisimman paljon dataan. HUSin psykiatriassa alettiin esimerkiksi tehdä toimenpiteiden koodaamista. Näin tiedetään tarkasti, mitä potilaille on tehty ja pystytään paremmin seuraamaan ja vertaamaan hoidon vaikuttavuutta.

Suomessa on monella tapaa hieno terveydenhuoltojärjestelmä, joka pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa. On silti hullua ajatella, että meidän ei siksi tarvitse kehittyä ja muuttaa asioita. Aivan kuten teollisuudessa, myös terveydenhoidossa voidaan parantaa sekä tuottavuutta että laatua samanaikaisesti– ja mennä koko ajan eteenpäin.

Teksti: Minna Hölttä