Tapani Järvisen ympäristörahaston apuraha professori Tuula Tuhkaselle
Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahaston vuosittain myöntämän apurahan tarkoituksena on edistää teollisuuden ympäristöteknologian tutkimusta ja tutkimustulosten hyödyntämistä. Tänä vuonna 10 000 euron suuruinen apuraha myönnettiin ympäristötieteen ja -teknologian professori Tuula Tuhkaselle tunnustuksena hänen toiminnastaan ympäristöteknologian osaajana. Tuhkasen tutkimukset ovat pääasiallisesti keskittyneet yhdyskuntien ja teollisuuden vesiin ja niiden puhdistamiseen.
Viemäri ei ole musta aukko
Professori Tuhkanen on seurannut vesihuollon kehitystä 80-luvun alusta saakka. Hänen tutkimusalaansa on kuulunut orgaanisen aineen poisto talous- ja jätevedestä, olipa kyse luonnosta peräisin olevista aineista tai haitallisista, pieninä pitoisuuksina esiintyvistä yhdisteistä kuten lääkeaineista. Tutkimusaihetta voisi kutsua nimellä ”mikro- ja makropollutantit urbaanissa hydrologisessa kierrossa”.
”Tämä liittyy erittäin läheisesti kiertotalouteen; veden kiertokulusta voitaisiin hyödyntää vettä, orgaanista ainetta, ravinteita tai jopa metalleja, mutta pienetkin haitta-ainemäärät voivat pilata hyödynnettäviä jakeita”, Tuula Tuhkanen sanoo. Hänen viimeisimpänä tutkimuskohteenaan on ollut antibioottien joutuminen jäteveteen ja sitä kautta lietteeseen ja ympäristöön. ”Jos haitallinen komponentti päästetään laimenemaan kokonaisjäteveteen, on sen poistaminen vaikeaa ja erittäin kallista.”
Rahasto edistää tutkimustulosten hyödyntämistä
Ympäristöteknologiarahaston apurahan tarkoituksena on edistää teollisuuden ympäristöteknologian tutkimusta ja tutkimustulosten hyödyntämistä teknologiatuotteina ja -palveluina. Se jakaa vuosittain apurahan ansioituneelle osaajalle alan tutkimus- ja kehitystyöhön.
Outotec Oyj:stä eläkkeelle jääneen toimitusjohtaja Tapani Järvisen nimeä kantavan rahaston on perustanut Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun hallitus vuonna 2009, ja sen peruspääoman lahjoitti Outotec Oyj. Rahasto vahvistaa osaltaan Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun metallien valmistukseen ja prosessiteknologiaan liittyvän ympäristöteknologian tutkimusta ja parantaa siten suomalaisen teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä.
äپٴᲹ:
Professori Tuula Tuhkanen
Jyväskylän yliopisto
tuula.a.tuhkanen@jyu.fi
p. 040 534 5120
Lisätietoja toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahastosta:
Professori Simo-Pekka Hannula
Aalto-yliopisto
p. 040 552 6605
simo-pekka.hannula@aalto.fi
Professori Olli Dahl
Aalto-yliopisto
p. 040 540 1070
olli.dahl@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.