TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio: Aalto-yliopisto, Hanken School of Economics, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto ja VTT. Hankkeen vastaava tutkija (PI) on Niina Nurmi (Aalto-yliopisto). Lisäksi hankkeessa toimivat seuraavat työpakettien johtajat (PI): Nathan Lillie (Jyväskylän yliopisto), Edemilson Paraná (LUT-yliopisto), Markku Sippola (Helsingin yliopisto), Rebecca Piekkari (Aalto-yliopisto), Päivi Heikkilä (VTT), Hertta Vuorenmaa (Kauppakorkeakoulu Hanken).
TAIMI-hankkeen tavoitteena on kehittää tutkimukseen perustuvia ratkaisuja työelämän murrokseen. Keskeisiä teemoja ovat työelämätaitojen vahvistaminen, osaamisen tunnistamisen parantaminen sekä yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistäminen suomalaisessa työelämässä. Hanke tarkastelee erityisesti sitä, miten monimuotoisuus-, tasa-arvo- ja inkluusiotaidot (DEI) voidaan ymmärtää ja opettaa opittavina työelämätaitoina, jotka täydentävät teknologista osaamista ja tukevat sujuvaa yhteistyötä moninaisissa työyhteisöissä.
Hankkeessa hyödynnetään myös tekoälypohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan tukea reilua rekrytointia, vahvistaa osaamisen näkyvyyttä ja parantaa monikulttuuristen tiimien toimivuutta. Tutkimus kohdistuu useille toimialoille, kuten IT-, hoiva-, kuljetus- ja teollisuusaloille, joissa sekä työvoimapula että teknologinen murros ovat merkittäviä. Monitieteinen lähestymistapa yhdistää liiketalouden, tietojenkäsittelytieteen, psykologian, sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan näkökulmia.
Hankkeen tulosten odotetaan tuottavan ratkaisuja organisaatioiden käytännön tarpeisiin, politiikkasuosituksia päätöksenteon tueksi sekä uusia oppimissisältöjä työelämätaitojen kehittämiseen.
Laaja yhteistyöverkosto tukee hankkeen vaikuttavuutta
TAIMI toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kaupunkien, hyvinvointialueiden, yritysten ja järjestöjen kanssa. Mukana ovat muun muassa Helsingin kaupunki, Rovio, Vaisala, Valmet Automotive, Startup Refugees, Aalto EE, Hanken SSE, HY+, useat työmarkkinajärjestöt sekä joukko muita julkisia ja yksityisiä toimijoita. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö mahdollistaa tutkimustiedon soveltamisen käytäntöihin, pilotointien toteuttamisen sekä ratkaisujen laajan käyttöönoton.
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto on myöntänyt yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua ja tulevaisuuden työelämää koskeviin tutkimuskokonaisuuksiin. TAIMI on yksi rahoituksen saaneista kymmenestä hankkeesta.
Yhteystiedot:
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.