911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Suomi ja suomalaiset tutuiksi

Aallossa kutsutaan kaikki ulkomailta Suomeen muuttaneet työntekijät mukaan tapahtumiin ja kursseille tukemaan kotoutumista.
Bruce Oreck puhui salintäydelle yleisölle Suomesta ja kehotti nauttimaan vuodenajoista.

Aalto-yliopistossa noin joka kolmas tutkimus- ja opetustyötä tekevistä on kotoisin Suomen ulkopuolelta. Työskentelyn aloittaminen uudessa maassa on usein hyppy tuntemattomaan. Vaikka työ itsessään olisi tuttua ja lähityöyhteisö kansainvälinen, kaikki työn ympärillä oleva on erilaista: työtilat, liikenne, koti, asiointi, kieli, kulttuuri ja tavat. Usein tulija ei ole liikkeellä yksin vaan mukana seuraa puoliso ja lapsia. Sopeutumisella ja kotiutumisella Suomeen on suuri merkitys työssä viihtymiseen ja onnistumiseen.

Experiencing Finland puolen vuoden välein

Uusille Aaltoon tulijoille järjestetään kaksi kertaa vuodessa Experiencing Finland -tilaisuuksissa yhdessä Helsingin yliopiston kanssa. Tämän syksyn tervetulotapahtuma järjestettiin Aalto-yliopiston Design Factorylla ja mukana oli 60 tulokasta.

Puhujien joukossa oli entinen Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck, joka kertoi miten koki muuton Suomeen ja miten tutustui suomalaisiin. Oreck ilmiselvästi onnistui kotiutumisessa, koska jäi suurlähettiläskauden jälkeen Aalto-yliopistoon opettamaan muun muassa yrittäjyysasioita. Kuulijoille kerrottiin myös Suomen talvesta ja maistatettiin suomalaisia herkkuja, kuten salmiakkia ja leipäjuustoa. Seuraava Experiencing Finland -tilaisuus on luvassa maaliskuussa.

Tilaisuudessa mukana ollut iranilainen teknisen fysiikan postdoc-tutkija Maryam Hanifpour on tullut Suomeen viime maaliskuussa.
- Aluksi olin järkyttynyt säästä ja suomalaisten hiljaisuudesta.  Experiencing Finland ja Aallon järjestämä ystäväperhe ovat auttaneet ymmärtämään Suomea ja tuntemaan itseni tervetulleeksi.  Suomessa on turvallista ja vapaata, ja Aalto-yliopisto arvostaa monikulttuurisuutta ja pitää hyvää huolta meistä, Hanifpour kehuu.

Aalto Clubista elämyksiä

Aalto-yliopisto tukee asettumista ja integraatiota myös omalla Feeling at home -kokonaisuudella, joka tarjoaa tietoa, tukea, mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja tilaisuuksia.

Aalto Clubin toimintaan ovat kaikki aaltolaiset tervetulleita ja ideana on esitellä suomalaisille tärkeitä asioita ja paikkoja. Klubilaiset ovat käyneet muun muassa joulukonsertissa, Eduskuntatalossa, Suomenlinnassa ja Nuuksiossa. Viimeksi marraskuussa 30 hengen ryhmä uskaltautui seuraamaan jääkiekko-ottelua HIFK–Porin Ässät.

Suomessa viihtymistä edesauttaa myös Family Friends -toiminta, jossa aaltolainen kollega perheineen ryhtyy Suomeen muuttaneen perheen ystäviksi ja kutsuu vaikkapa kotiinsa illalliselle.

Kieli- ja kulttuurikursseja runsaasti

Tärkeä osa selviytymistä uudessa maassa on luonnollisesti kielitaito. Suomen kieltä voi opiskella Aallon omilla kursseilla, tai osallistua esimerkiksi muiden yliopistojen järjestämään koulutukseen.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.