Suomi-Filmi Oy:n lahjoitus tukee uuden sukupolven elokuvaohjaajia
Yhtiö on kohdistanut kertalahjoituksen elokuvaohjauksen opiskelijoille apurahana jaettavaksi. ”Nostamme hattua Aallon kovaluokkaiselle elokuvaohjauksen koulutukselle", sanoo Suomi-Filmin nykyinen toimitusjohtaja Ilari Pihl. "Lahjoituksella haluamme kertoa nykykoulutuksen arvostuksestamme, mutta ennen kaikkea tukea uuden sukupolven elokuvaohjaajien luovaa kunnianhimoa.”
Lahjoittaminen on loistava tapa tukea itselle tai edustamalleen alalle tärkeää asiaa. "Kaikki opiskelijoille kohdistetut lahjoitukset ovat merkityksellisiä ja kannustavat opiskelijoita urallaan. Tämä lahjoitus on erityinen kunnia, koska se tulee historiallisesti niin merkittävältä elokuva-alan yritykseltä", iloitsee elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen johtaja Anna Heiskanen.
Monipuolisesti elokuva-alalla toiminut Suomi-Filmi Oy oli aikoinaan maan johtava elokuva-alan yritys. Yhtiöllä elokuvaohjaajina työskentelivät mm. Erkki Karu, Risto Orko ja Valentin Vaala.
Ilari Pihl, toimitusjohtaja Suomi-Filmi OyLahjoituksella haluamme ennen kaikkea tukea uuden sukupolven elokuvaohjaajien luovaa kunnianhimoa.
Teksti: Pirita Posti
Kuva: Siltalan pehtoori oli ensimmäinen miljoonan katsojan kotimainen elokuva. Kuvassa Hanna Taini, Theodor Luts ja Risto Orko, Suomi-Filmi Oy
äپٴᲹ
Elokuvaohjauksen koulutuksesta Aalto-yliopistossa, lue lisää
ܴdz-ä
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.