911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Suomi 100 -satelliitin viimeiset testit suoritettu – satelliitti on laukaisuvalmis

Satelliitin avulla testataan uutta teknologiaa, ja sen tarkoituksena on tuottaa mielenkiintoista kuvamateriaalia maapallosta.

Havainnekuva satelliitista Skandinavian yllä. Kuva: http://suomi100satelliitti.fi/medialle

Suomi 100 -satelliitti on noin reilun kilogramman massainen nanosatelliitti. Siinä on hyötykuormana kaksi havaintolaitetta: MF/HF -taajuudella toimiva radioinstrumentti sekä näkyvän valon alueella toimiva kamera. Hankkeen päävastuuorganisaatio on Aalto-yliopisto kumppaninaan Ilmatieteen laitos, joka osallistuu satelliitin tietokoneohjelmiston ja instrumenttien valmistukseen sekä tieteelliseen tutkimusohjelmaan.

Satelliitti tekee havaintoja, joiden tavoitteena on selvittää maapallon lähiavaruudessa olevien sähköisesti varattujen hiukkasten sijaintia ja käyttäytymistä. Satelliitin erikoisvalmisteinen radiovastaanotin tarkkailee radiosignaalien kulkua sähköisesti varattuja hiukkasia sisältävien alueiden läpi. Havainnoista saadaan lisätietoa muun muassa avaruussäästä, avaruusmyrskyistä ja siten myös revontulien syntyyn vaikuttavista ilmiöistä. Radiovastaanottimen herätesignaalina käytetään myös EISCAT-tutkan kuumennuspulssia sekä ionosondeja.

Suomi 100 -satelliitti ottaa kamerallaan avaruudesta käsin kuvia Suomen alueesta sekä yleisesti maapallosta. Kameran kuvat auttavat myös tulkitsemaan radioinstrumentin havaintoja. Lisäksi satelliitin avaruudesta havaitsemien revontulia verrataan Ilmatieteen laitoksen MIRACLE -revontulikameraverkon ja IMAGE-magnetometriverkon havaintoihin.

Suomi 100 -satelliitin kaltaisia edullisia satelliittilaitteita, joita voidaan toteuttaa nopealla kehitysaikataululla, käytetään paljon tutkimukseen ja tekniikan testaamiseen.  Tämän kesän aikana Suomessa on kiertänyt Avaruusrekka, jonka teemana oli Suomi 100 -satelliitti. Avaruusrekka päätti kierroksensa tällä viikolla.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Tutkimusyksikön päällikkö Ari-Matti Harri, Ilmatieteen laitos, puh. 050 337 5623, ari-matti.harri@fmi.fi
Professori Esa Kallio, Aalto yliopisto, puh. 050 420 5857, esa.kallio@aalto.fi
Tutkija Jouni Rynö, Ilmatieteen laitos, puh. 050 530 2903, jouni.ryno@fmi.fi

 

Lue myös:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.