911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Suomen ABB:lta 400 000 euroa Aalto-yliopistolle

ABB:n globaali teknologiajohtaja Bazmi Husain julkisti lahjoituksen vierailunsa yhteydessä.

Suomen ABB lahjoittaa 400 000 euroa Aalto-yliopiston tekniikan koulutusalalle. Lahjoitus julkistettiin ABB:n globaalin teknologiajohtajan Bazmi Husainin vierailulla Aalto-yliopistossa 16.2.2016.

Husain tutustui Aalto-yliopiston toimintaan sekä tapasi yliopiston ylintä johtoa ja professoreita. Hän kuuli myös Design Factoryn uusista opetusmenetelmistä ja opiskelijavetoisen Aalto Entrepreneurship Societyn toiminnasta.

– Historiallisesti ABB:n ja yliopistojen välinen yhteistyö on ollut tiivistä. Myös tulevaisuudessa yliopistoilla on vahva rooli teknologisessa kehityksessämme, toteaa Husain.

– Odotan mielenkiinnolla yhteistyötämme. Monialaisuudesta voi syntyä vain hyviä tuloksia, hän jatkaa.  

 â€“ Suomen ABB ja Aalto-yliopiston perustajakorkeakoulut ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo vuosikymmeniä. Haluan kiittää lämpimästi kumppaniamme tärkeästä lahjoituksesta, sanoo rehtori Tuula Teeri.

Suomen ABB lahjoitti kaikkiaan miljoona euroa suomalaisille yliopistoille. Aalto-yliopiston lisäksi lahjoituksen saivat Lappeenrannan ja Tampereen teknilliset yliopistot sekä Vaasan yliopisto.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.