911

Uutiset

Strategiapalkinto 2014 apulaisprofessori Riku Ruotsalaiselle väitöstutkimuksesta

Julkisen sektorin kehittämistyön tehostamiseen avoin kilpailutus, joka hyödyntäisi arkkitehtikilpailun mallia.

TkT Riku Ruotsalaisen Tuotantotalouden laitoksella tekemä väitöskirjatyö ”The micro-to-macro problem: the generation of mobilizing frames through idea development conversations” voitti Suomen Strategisen Seuran strategiapalkinnon 2014.

Tutkimuksessa arvioidaan julkisen sektorin kykyä kehittää omaa toimintaansa. Havaintojen mukaan asiantuntijatyöryhmät tuottavat yleensä sellaisia ideoita, jotka tuovat vain pieniä muutoksia julkisen sektorin organisaatioihin ja joiden järkevyydestä asiantuntijoiden on helppo olla yhtä mieltä. Tutkimuksessa ehdotetaan, että julkisen sektorin kehittämiseksi voitaisiin ottaa käyttöön avoin kilpailu. Ajatus olisi sama kuin arkkitehtuurikilpailussa, mutta kilpailun aiheena voisi olla esimerkiksi sosiaali- ja terveyssektorin organisaatioiden, hoidonjärjestelyn ja rahoituksen suunnittelu.

Väitöskirjaa varten Ruotsalainen tutki kolmen vuoden ajan kahta asiantuntijatyöryhmää, joihin kuului Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä Uudenmaan alueen kuntien terveydenhuollon edustajia. Asiantuntijoiden välisiä keskusteluja näyttää ohjaavan mekanismi, joka muistuttaa luonnosta löytyviä lajivalinnan prosesseja, joissa kaikkein poikkeavimmat yksilöt eivät tule valituiksi. Julkisen sektorin organisaatiot näyttävätkin kehittyvän hitaasti, kun asiantuntijatyöryhmien esittämät vain vähäiset kehittämisehdotukset otetaan käyttöön.

Strategiapalkinto jaettiin nyt toisen kerran väitöskirjatyölle. Strategiapalkinnon valintaraatiin kuuluivat puheenjohtajana liiketoimintajohtaja TkT Kimmo Suominen ja jäseninä yliopettaja FT, TkL Ville Saarikoski, toimitusjohtaja KTT Sari Salojärvi, Head of Sales Development TkT Sari Kola-Nyström ja toimitusjohtaja KTT Leena Masalin.

Elektroninen väitöskirja:

äپٴᲹ:

Apul.prof. Riku Ruotsalainen
VU University Amsterdam
riku.ruotsalainen@vu.nl
 +31 6 22 879 200

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.