911

Uutiset

Startupit ovat Suomelle valtava mahdollisuus – Aalto-yliopiston uusi yrittäjyysohjelma tähtää harppaukseen niiden määrässä ja menestyksessä

Ideana on luoda parhaiden osaajien yhteisö, joka nostaa kasvuyrittäjien taitotasoa ja kunnianhimoa, sanoo Mårten Mickos, yksi ohjelman vetäjistä.
Kaksi ihmistä keskustelee sisätapahtumassa. Toinen pitää kansiota, ja toinen viittoo kädellään.
Aallon alumniyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin kolme miljardia euroa, ja niissä työskentelee noin 15 000 ihmistä. Kasvuyrittäjät tapasivat sijoittajia vuoden 2024 Slushissa. Kuva: Kristian Presnal / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopistossa käynnistyy ensi syksynä uusi yrittäjyysohjelma, Aalto Founder School. Se koostuu kaikille Aallon opiskelijoille avoimista yrittäjyysopinnoista, lupaavimmille opiskelijoille räätälöidystä valmennusohjelmasta sekä menestyneiden kasvuyrittäjien pitämästä yleisöluentosarjasta.

Aalto ja sen opiskelijavetoinen yrittäjyysyhteisö AaltoES ovat tehneet 15 vuotta upeaa työtä yrittäjyyskoulutuksessa sekä yrittäjyys- ja innovaatiokulttuurin luomisessa, sanoo sarjayrittäjä Mårten Mickos.

”Suomen talouden ja siten koko maan vahvin kortti on kasvuyritysten menestyminen. Ohjelman tavoite on, että Aallosta ponnistaa tulevaisuudessa enemmän yrityksiä – ja että yrityksillä on entistä paremmat eväät menestyä”, Mickos tiivistää.

Tavoitetta tukee aiempaa selkeämpi ja monipuolisempi yrittäjyysopintojen kokonaisuus, joka on kaikkien Aallon opiskelijoiden ulottuvilla, sanoo Aalto-yliopiston yrittäjyyden professori Maija Renko.

”Yrittäjyyteen liittyy monia osaamisalueita tuotesuunnittelusta lainsäädäntöön ja markkinoille menemiseen. Founder Schoolissa niitä opetetaan kunkin aihealueen viimeisimmän tutkimustiedon ja opiskelijoiden oman tekemisen kautta. Opiskelijat voivat myös rakentaa kursseista kokonaisen sivuaineen.”

Koulutusta ja kontakteja

Räätälöityyn valmennusohjelmaan valitaan vuosittain kourallinen lupaavimpia opiskelijoita. Heille tarjotaan henkilökohtaista mentorointia ja koulutusta sekä kontakteja menestyneisiin yrittäjiin ja pääomasijoittajiin.

Yrittäjyysohjelman käyneet muodostavat oman alumniverkoston, joka puolestaan auttaa tulevia osallistujia.

”Yrityksiä perustavat ovat itsenäistä porukkaa mutta myös he kaipaavat yhteisöä, jossa voi tehdä, oppia ja menestyä yhdessä. Näin myös rima ja kunnianhimo nousevat kaikilla. Otaniemen voima on nimenomaan siinä, että se kokoaa parhaat tekijät yhteen”, Mårten Mickos sanoo.

Kaikille avoimessa yleisöluentosarjassa ansioituneet kasvuyrittäjät Suomesta ja maailmalta jakavat tarinansa. Tapahtuma järjestetään kerran kuussa Marsio-rakennuksessa, ja sitä voi seurata myös verkossa.

Photo from Slush 2022 by Kristian Presnal

Founder School

Aalto Founder School tuo yrittäjyyden lähemmäs Aallon opiskelijoita kuukausittaisilla Founder Talks -tilaisuuksilla, uudella sivuaineopinto-ohjelmalla ja räätälöidyllä Founder Sprintillä tuleville yrityksen perustajille.

Yrittäjyys ja innovaatiot

Aalto-yliopiston yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemissä syntyy kannattavaa liiketoimintaa.

Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o

Marsio

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamis- ja tapahtumapaikka aivan kampuksen ytimessä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Monika Liikamaa vasemmalla, opiskelijat Malhar Bagi ja Tina Suomi haastattelevat
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

”Töihin täytyy tarttua ja rima pitää asettaa korkealle”

Monika Liikamaa on aloittanut Kauppakorkeakoulussa johtavana työelämäasiantuntijana.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Tummapukuinen esiintyjä esittelee ELLIS Institute Finland -diaa värikkäin ikonein luokkahuoneessa
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön

Korkealle tähtäävä tutkimus, perustamallit terveydenhuoltoon ja tekoäly TKI-toimintaan